Lappeenrannassa asuva Simo Pyysing matkusti viime viikolla edustamansa kaivosalan yrityksen järjestämään palaveriin Osloon. Palaveri oli jo loppupuolella, kun se keskeytyi yllättäen.
– Saimme sähköpostiin viestin, jonka mukaan yksi meistä oli ollut edellisellä viikolla Milanossa. Palaveri piti keskeyttää välittömästi ja matkustaa kotiin, kertoo Weir Mineralsin Skandinavian ja Baltian aluejohtajana toimiva Pyysing.
Syynä oli koronavirus, jota on tavattu Italiassa paljon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tiistaina, että koko Italia on luokiteltu epidemia-alueeksi. Myös ulkoministeriö on kehottanut välttämään matkustamista maan pohjoisosaan.
Simo Pyysing kertoo, että Weir Mineralsin kokoukseen Oslossa osallistui yhteensä kuusi henkilöä Suomesta, Ranskasta, Englannista ja Australiasta. Seuraavana päivänä edessä olisi ollut asiakastapaamisia, mutta sen sijaan kaikki tilasivat lennot kotiin.
Lisäksi työnantaja määräsi heidät kahden viikon karanteeniin kotiin, mikä tarkoitti käytännössä etätöitä ja pidättäytymistä asiakaskontakteista. Määräys tuli yrityksen Euroopan pääkonttorista.
Pyysingin ajatukset karanteenista olivat kaksijakoiset.
– Tulin Lappeenrantaan Helsingin kautta. Aika hassua, että siinä oli pari lentokenttää ja pari junaa välissä. Ei siinä missään muovikuplassa pois tultu.
Vain viranomainen voi määrätä karanteenin
Yle Uutiset kertoi aiemmin tiistaina, kuinka yrityksissä ja työpaikoilla on kiristetty matkustus- ja hygieniakäytäntöjä koronaviruksen varalta. Monet työnantajat ovat esimerkiksi rajoittaneet matkustamista ulkomaille.
Lue lisää: Yritykset kieltäneet jo tuhansia matkustamasta koronaviruksen takia – osa työntekijöistä joutuu nyt raportoimaan myös vapaa-aikansa työnantajalle
Sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulaisen mukaan vain viranomainen voi määrätä virallisen karanteenin. Käytännössä karanteenista määrää kunnan tartuntatautilääkäri.
– Yritys voi estää työntekijöitä tulemasta töihin, mutta se ei voi määrätä heitä pysymään kotona. Karanteeni rajoittaa ihmisen liikkumisen vapautta ja siksi kyseessä on viranomaispäätös, sanoo Kumpulainen.
Kumpulaisen mielestä karanteeni pelkkänä varotoimena kuulostaa liioitellulta.
– Jos jollakulla kokoukseen osallistuneista olisi todettu koronavirus, silloin kotikaranteenia harkittaisiin. Kun tautia ei ole todettu, miksi ihmisen pitäisi olla neljän seinän sisällä?
Myös Simo Pyysingin mielestä määräys karanteenista kuulosti aika kovalta, koska virusta ei ollut todettu kenelläkään edes yrityksen Italian toimistolla. Hänen mukaansa kukaan kokoukseen osallistuneista ei myöskään ole saanut oireita.
Toisaalta hän ymmärtää yrityksen tiukan politiikan.
– Riski oli hyvin minimaalinen, mutta he halusivat varmistaa, ettemme jää sinne pyörimään porukassa.
Simo Pyysing mietti sitäkin mahdollisuutta, että olisi tuonut viruksen tuliaiseksi kotiin.
– Kotona odotti 4-vuotias lapsi ja vaimo. Kävi mielessä, että mitä jos se virus iskeekin päälle?
"Nyt kärsitään tätä arestia"
STM:n mukaan ihminen alkaa tartuttaa tautia vasta sairastuttuaan itse ja saatuaan oireita. Näin ollen Simo Pyysing ei altistanut muita matkustaessaan pois kokouksesta.
Mies sai myös yritykseltä selvät toimintaohjeet.
– Siellä oli tehty riskianalyysit. He soittivat vielä erikseen ja antoivat erillisen ohjeistuksen, miten pitää toimia.
Nyt Pyysing tekee töitä kotonaan, ja kaikki kansainvälinen matkustaminen on jäissä. Hän kertoo käyneensä ulkona, mutta ei asiakastapaamisissa. Karanteenia on takana viikko ja toinen on edessä. Pyysing aikoo pysyä kotona, vaikka se ei olekaan pakollista.
– Nyt kärsitään tätä arestia. Aion noudattaa yrityksen ohjeistusta, koska turvallisuus on sille ykkösasia.
Kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa paljon, ja ne koskevat Pyysingin mukaan useita kaivosalan yrityksiä.
– Pohditaan, onko tulossa oleviin tapahtumiin ja messuille meno välttämätöntä ja järkevää.
Voit keskustella aiheesta. Keskustelu sulkeutuu 4.3. kello 23.
Lue lisää: Viikissä asuva Katrianna Raunio kertoo, mitä on arki karanteeniperheessä tieto korona-altistuksesta yllätti ja aluksi jopa pelästytti