Koronaviruksen torjuntaan on Suomessa tartuttu ripeästi.

Helsinki nosti terveyspalvelujensa valmiutta jo viime viikolla.

Nyt kaupunki on varautunut kotikaranteenien lisäksi sijoittamaan virukselle altistuneita tarvittessa myös potilashotelleihin. Näin suojattaisiin muita altistuneen kanssa samassa taloudessa asuvia.

– Tietysti lähtökohta on se, että määräämme tarvittaessa kotikaranteeneja. Olemme varautuneet myös järjestämään uusia tiloja, jos kyse on henkilöistä, jotka pärjäävät itsenäisesti. Yksi vaihtoehto on esimerkiksi potilashotellit tai hotellihuoneiden vuokraus, sanoo Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.

Neuvontapuhelimeen tulvii soittoja

Viranomaiset korostavat edelleen, että minkäänlaiseen paniikkiin ei ole syytä.

Kansalaisten hämmennys tuntuu kuitenkin olevan suurta.

Helsingin eilen avaamaan neuvontapuhelimeen on tullut sadoittain soittoja. Johtajalääkärin mukaan neuvontapuhelinta vahvistamaan on siirretty jo toistakymmentä henkilöä

– Kyseessä on uusi palvelu, joten siihen on tarvittu uutta henkilökuntaa, Lukkarinen sanoo.

Helsingin palvelunumero on 09 3101 0024.

Lisäksi Suomeen on pian avautumassa valtakunnallinen koronaviruksen neuvontapuhelin.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee kertoi Ylen aamussa, että neuvontapuhelin saatetaan saada auki jo kuluvan viikon aikana.

Drive-in-näytteidenotto avattu

Testausta varten tarvittavaa näytteidenottoa on pyritty nopeuttamaan ja helpottamaan uusin konstein.

Näyte voidaan tarvittaessa ottaa jopa muutamissa minuuteissa.

Perhe ajaa autonsa Helsingin keskustassa sijaitsevan Uuden lastensairaalan ambulanssisyvennykseen, ja näyte otetaan ilman että auton kyydistä tarvitsee nousta.

– Tämä helpottaa perheen asioimista, kun he voivat vaan ajaa omalla autolla sisälle, ja näyte otetaan nopeasti. Tämä kestää muutaman minuutin, ja he pääsevät jatkamaan matkaa autolla kotiin. Mikäli perheellä ei ole autoa, niin on mahdollista järjestää ambulanssi, joka hakee testattavan näytteidenottoa varten, sanoo osaston lääkäri Mikael Kuitunen Helsingin lastensairaalasta.

Suomessa on todettu tähän mennessä seitsemän koronavirustartuntaa, joista kuusi on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Aiheesta muualla:

Suomalaisyritys sanoo kehittäneensä koronavirusta tuhoavan huoneen – asiantuntija muistuttaa, että virus leviää myös ihmisten välisessä kontaktissa

Yritykset kieltäneet jo tuhansia matkustamasta koronaviruksen takia – osa työntekijöistä joutuu nyt raportoimaan vapaa-aikansakin työnantajalle

Lääkeyhtiö Pfizer kertoo löytäneensä mahdollisen yhdistelmän koronavirusta vastaan