Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä selvittää viittä koronavirusepäilyä. Maanantaina otettujen näytteiden tulokset selviävät tiistaina. Viikonloppuna Päijät-Hämeessä on otettu yksi näyte, mutta se osoittautui negatiiviseksi.

– Ihmiset ovat noudattaneet hyvin ohjeita ja ottaneet itse yhteyttä, kun ovat saaneet hengitysoireita palattuaan matkalta epidemia-alueelta, kertoo PHHYKY:n infektiolääkäri Ville Lehtinen.

Kaikki testatut ovat olleet hyväkuntoisia ja ovat palanneet kotiin toipumaan. Tutkittavat henkilöt ja heidän lähipiiriään on asetettu koteihinsa eristykseen kunnes laboratorionäytteiden vastaukset saadaan.

Koronavirus huolettaa myös päijäthämäläisiä. Yhtymä onkin lisännyt henkilökuntaa Päivystysavun puhelinpalveluun, koska kyselyitä on riittänyt ruuhkaksi asti.

Hyvinvointiyhtymä neuvoo hengitysoireista kärsiviä soittamaan ensin Päivystysavun numeroon 116 117 tai omalle terveysasemalle. Tarkempia ohjeita löytyy hyvinvointiyhtymän sivuilta.

Korona- ja influenssavirusta ehkäistään parhaiten huolellisella käsienpesulla.

Hyvinvointiyhtymä tiedottaa lisää, jos tilanne muuttuu, ja neuvoo seuraamaan Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tiedottamista.