Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden on voittanut demokraattipuolueen esivaalin Etelä-Carolinassa.
Lopullisten tulosten mukaan Biden sai osavaltion äänistä 48,4 prosenttia.
Bidenin voitto Etelä-Carolinassa nostaa hänet esivaalien kokonaistilanteen kakkoseksi Bernie Sandersin jälkeen. Sanders sai äänistä 19,9 prosenttia ja jäi siis kauas taakse.
Bideniä pidettiin ennakkotiedusteluiden mukaan voittajasuosikkina. Gallupeissa toisena oli senaattori Bernie Sanders ja kolmantena vuorostaan Etelä-Carolinan osavaltiossa vaalimainontaan runsaasti panostanut miljardööri Tom Steyer.
Tämä järjestys toteutuikin, mutta erot olivat selvemmät kuin ennakkoon osattiin odottaa. Steyer ilmoitti tulosten tultua lopettavansa kampanjansa. Steyer piti itseään ehdokkaista vahvimpana ympäristönsuojelijana. Hän sanoi kampanjansa aikana, että jos tulee valituksi presidentiksi, hän julistaisi ensimmäisenä päivänään presidenttinä ilmastohätätilan.
Pete Buttigiegin ääniosuus oli 8,2, Elizabeth Warrenin 7,1 ja Amy Klobucharin 3,1 prosenttia.
Bidenillä valoisat näkymät
Biden oli Etelä-Carolinassa pakkovoiton edessä, jotta hänen mahdollisuutensa demokraattien presidenttiehdokkuuden pokkaamisessa säilyisivät.
Voitto olikin Bidenille makea. Hän oli erityisen suosittu Etelä-Carolinan mustan väestön keskuudessa. Tässä hänta auttoi varsinkin suosittu saarnaaja Jim Clyborn, joka ilmoitti tukevansa Bidenia.
Huomionarvoista on myös, että itsensä "erittäin liberaaleiksi" mieltävistä äänestäjistä useampi äänesti Bideniä kuin Sandersia., kertoo uutistoimisto Reuters. Tämä vahvistaa mielikuvaa, että Bidenin taakse on asettumassa entistä moninaisemmat äänestäjäryhmät.
Valitsijamiesten määrässä Sanders kuitenkin on vielä johdossa.
Reutersin tietojen mukaan äänestyspaikkojen mielipidemittauksissa noin puolet demokraattien esivaaliäänestäjistä kaipasi demokraattien ehdokkaan palaavan entisen presidentin Barack Obaman politiikkaan ja toimintatapoihin.
Lisäksi yhtä moni piti tärkeimpänä, että valituksi tulee ehdokas, joka päihittäisi vaaleissa nykyisen presidentin Donald Trumpin, eikä niinkään ehdokas, joka olisi äänestäjän kanssa samoilla linjoilla merkittävissä asioissa.
Esivaalien ehkä ratkaisevin päivä on ylihuominen "super-tiistai", jolloin 14 osavaltion äänestäjät pääsevät valitsemaan ehdokkaansa.
Aiheesta lisää:
Joe Bidenin toivo demokraattien presidenttikilvassa lepää Anice Carrin kaltaisten tosifanien harteilla
Demokraattien esivaaliehdokkaiden väittelyssä isot panokset supertiistain alla – Kilpailijat varoittelivat Sandersin voitosta
Analyysi: Bidenilla menee nyt yllättävän surkeasti – viidensiltä sijoilta ei nousta demokraattien presidenttiehdokkaaksi