Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on armahtanut useita nimekkäitä henkilöitä ollessaan matkalla kampanjoimaan länsirannikolle. Trump pyrkii saamaan toisen kauden presidenttinä ensi marraskuun vaaleissa.
Yksi Trumpin mainitsemista on Illinoisin osavaltion entinen kuvernööri Rod Blagojevich, joka on tuomittu 14 vuoden vankeuteen korruptiosta ja petoksesta.
Syyttäjien mukaan Blagojevich oli muun muassa yrittänyt myydä Barack Obamalta vapautunutta senaattorin paikkaa, kun tämä oli valittu presidentiksi. Hän myös oli kiristänyt rahaa lastensairaalahankkeelta.
Blagojevich on istunut tuomiostaan seitsemän vuotta, ja Trump vihjasi lyhentävänsä hänen tuomiotaan myöhemmin tänä vuonna. Trump sanoi Blagojevichin tuomiota naurettavaksi.
Uutiskanava CNN:n mukaan monet Trumpin omankin puolueen, republikaanien poliitikot vastustavat Blagojevichin armahtamista. Sitä puolestaan puolustaa Trumpin hallinnossa hänen neuvonantajansa ja vävynsä Jared Kushner.
Blagojevich on Trumpin tuttuja yli kymmenen vuoden takaa. Hän oli mukana Trumpin Celebrity Apprentice -ohjelmassa eli suomalaisittain Diilissä vuonna 2008.
Valkoinen talo ilmoitti tiistaina kaikkiaan yhdentoista rangaistuksiin tuomitun erimuotoisista armahtamisista. Yksi heistä on roskalainojen isäksi tituleerattu sijoittaja Michael Milken, joka sai 1990-luvulla kymmenen vuoden vankeustuomion finanssialaan liittyvistä petoksista. Hän istui niistä kaksi.