Verkkojätti Amazon vaatii Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia todistamaan oikeudessa tapauksessa, jossa yhtiö on valittanut maan puolustusministeriön hankintapäätöksestä.

Yhdysvaltain puolustusministeriö päätti tehdä yli 10 miljardin dollarin sopimuksen ohjelmisto- ja laitevalmistaja Microsoftin kanssa. Amazon on riitauttanut päätöksen.

Amazonin mukaan Trumpin henkilökohtainen poliittinen kauna Amazonin toimitusjohtajaa ja Washington Post -sanomalehden omistajaa Jeff Bezosia vastaan vaikutti puolustushallinnon päätökseen.

Trumpin lisäksi Amazon vaatii todistajiksi myös puolustusministeri Mark Esperiä ja hänen edeltäjäänsä Jim Mattisia.

Hankintapäätös pitää sisällään pilvipalveluna tarjottavaa salaisen sotilaallisen datan säilyttämistä sekä muun muassa tekoälyä sisältävää teknologiaa.