Monet maat yrittää estää koronaviruksen leviämisen entistä tiukemmilla matkustusrajoituksilla.

Yhdysvallat otti eilen perjantaina käyttöön rajoituksen, jonka mukaan maahanpääsy estetään ulkomaiden kansalaisilta, jotka ovat viimeisten kahden viikon aikana vierailleet Kiinassa.

Maahanpääsykielto ei koske Yhdysvaltain kansalaisten perheenjäseniä ja pysyvän oleskeluluvan haltijoita, kertoi terveysministeri Alex Azar.

Australia estää kaikkien ulkomaalaisten matkustamisen Kiinasta Australiaan.

Kiinasta Australiaan saapuvat Australian kansalaiset määrätään pysyttäytymään eristyksissä kahden viikon ajan.

Lukuisat muut maat ovat asettaneet erilaisia rajoituksia Kiinasta saapuville matkustajille tai matkustamiselle Kiinaan. Monet lentoyhtiöt ovat myös vähentäneet lentojaan Kiinaan tai lopettaneet ne kokonaan.

Terveysviranomaiset eivät ole vakuuttuneita

Maailman terveysjärjestö WHO ei kannusta valtioita sulkemaan rajojaan. WHO:n mukaan se ei ole tehokas tapa estää epidemian leviämistä, kertoo Britannian yleisradio BBC.

Rajojen sulkeminen voi jopa nopeuttaa epidemiaa, koska maasta toiseen pyrkivät ihmiset alkavat käyttää epävirallisia rajanylityspaikkoja.

– Matkustusrajoitukset voivat tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä, koska ne estävät tiedon levittämistä, katkaisevat lääkkeiden huoltoketjun ja haittaavat taloutta, WHO sanoo tiedotteessaan.

WHO:n mukaan viisainta olisi tehostaa matkustajien tarkistamista rajanylityspaikoilla.

Lähes 260 ihmistä on kuollut Kiinassa koronavirukseen, sairastuneiden määrä lähenee 12 000:ta