Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Markku Broaksen mukaan tilanne on rauhallinen eikä karanteenissa olevia altistuneita ole toistaiseksi tarpeen testata. Tähän mennessä altistuneille on tehty kolme testiä, joista kaikki ovat olleet negatiivisia.

Altistuneet ovat karanteenissa Ivalossa ja Rovaniemellä. He ovat kotoisin Kiinasta, Singaporesta, Etelä-Koreasta ja Hollannista.

32-vuotias wuhanilaisnainen on edelleen ainoa koronavirukseen sairastunut.

THL seuraa tilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa ja päivittää sivuilleen tuoreimmat tiedot taudin esiintymisestä sekä ohjeista tartuntojen torjumiseksi.

Suomi kehottaa välttämään Hubeita

Tähän mennessä tartuntoja on Kiinassa todettu yhteensä lähes 12 000. Suomen ulkoministeriö päivitti perjantaina Kiinaa koskevaa matkustustiedotettaan. Sen mukaan matkustamista Wuhanin kaupunkiin sekä muualle Hubein maakuntaan tulee välttää.

Monet lentoyhtiöt, mukaan lukien Finnair, ovat kertoneet keskeyttävänsä lennot Kiinaan.

Lue lisää:

Karanteenissa olleen testitulos valmistui – ei uusia koronavirustartuntoja Lapin keskussairaalassaLähes 260 ihmistä on kuollut Kiinassa koronavirukseen, sairastuneiden määrä lähenee 12 000:ta