Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut kolme vuotta valmistelussa olleen Lähi-idän rauhansuunnitelman sisällöstä.
Trumpin mukaan Israel on ottamassa suunnitelman myötä "valtavan loikan kohti rauhaa". Myös Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kuvaili suunnitelmaa "tieksi rauhaan".
Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas on sanonut, että Trumpin suunnitelma on "salaliitto" eikä sitä hyväksytä. Abbasin mukaan suunnitelma ei tule etenemään eikä yksikään palestiinalainen voi hyväksyä kompromisseja Jerusalemin asemasta.
Palestiinalaiset ovat kertoneet jo aiemmin, etteivät he tule suostumaan suunnitelmaan, jonka laatimisessa he eivät ole olleet mukana.
Abbas on järjestänyt hätäkokouksen, johon on kutsuttu myös Gazaa hallinnoiva ääri-islamilainen Hamas-järjestö. Hamas on myös ilmoittanut vastustavansa suunnitelmaa "sen kaikissa muodoissa".
Tämä uudesta rauhansuunnitelmasta tiedetään:
Trump välitti puheenvuorossa viestin palestiinalaisten presidentille Mahmoud Abbasille ja sanoi Yhdysvaltojen ja muiden maiden auttavan jokaisella askeleella, jos palestiinalaiset suostuvat suunnitelmaan.
Viime kesänä osana suunnitelmaa ehdotettiin, että palestiinalaisalueiden infrastruktuurin parantamiseen luotaisiin 50 miljardin dollarin suuruinen rahasto. Sillä kohennettaisiin julkista rakennuskantaa, yritystoimintaa ja matkailua. Palestiinalaiset ovat torjuneet budjetin.
Rauhansuunnitelmaa on hiottu jo kolme vuotta, ja sen valmistelusta on vastannut Trumpin vävy Jared Kushner.
Suunnitelma julkistettiin hetkellä, jossa sekä Trump että Netanjahu ovat vaikeuksissa kotimaissaan. Trumpilla on meneillään virkarikosoikeudenkäynti. Netanjahua puolestaan odottavat korruptiosyytteet, jotka voisivat tuoda hänelle jopa vankeustuomion.
EU on sitoutunut kahden valtion ratkaisuun
Turkin mukaan Trumpin suunnitelma on kuolleena syntynyt.
– Tämän suunnitelman tarkoitus on tappaa kahden valtion ratkaisu ja ottaa haltuun sekä kiristää palestiinalaisalueita. Palestiinan kansaa ja maita ei voi ostaa rahalla, sanottiin Turkin ulkoministeriön lausunnossa.
Iranin mukaan rauhansuunnitelma on häpeällinen ja vuosisadan suurin petos, joka tulee epäonnistumaan.
Jordanian mukaan ainut tie kestävään rauhaan on palata niihin rajoihin, jotka vallitsivat ennen vuotta 1967, jolloin Israel valtasi Länsirannan ja Gazan.
Venäjä puolestaan kehotti Israelia ja palestiinalaisia neuvottelemaan keskenään kompromissin, jonka kumpikin osapuoli voi hyväksyä. Venäjä on toistuvasti sanonut olevansa valmis isännöimään osapuolten mahdollisia rauhanneuvotteluja.
– On tärkeää, että arabit ja palestiinalaiset ilmaisevat mielipiteensä, muistutti apulaisulkoministeri Mihail Bogdanov.
Saudi-Arabia kommentoi keskiviikkona, että se arvostaa Trumpin suunnitelmaa ja kannustaa Israelia ja palestiinalaisia aloittamaan rauhanneuvottelut. Myös Qatar kertoo arvostavansa yhdysvaltalaisten pyrkimyksiä löytää ratkaisuja konfliktiin, kunhan ne ovat kansainvälisen oikeuden mukaisia.
Britannian ulkoministerin Dominic Raabin mukaan rauhansuunnitelma on vakava yritys päästä eteenpäin.
– Sellainen rauhansopimus Israelin ja palestiinalaisten välillä, joka johtaisi rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, voisi hyödyttää koko aluetta ja tarjota molemmille osapuolille mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen, Raab sanaili.
Saksan ulkoministeri Heiko Maas sen sijaan sanoi, että Yhdysvaltojen ehdotus herättää kysymyksiä, joista Saksa aikoo keskustella Euroopassa.
– Vain molempien osapuolien hyväksymä neuvoteltu ratkaisu kahdesta valtiosta voi johtaa kestävään rauhaan israelilaisten ja palestiinalaisten välillä, Maas sanoi.
EU korosti olevansa edelleen sitoutunut kahden valtion ratkaisuun, joka ottaa huomioon molempien osapuolien vaatimukset.
Lue lisää:
Onko Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelma vuosisadan diili? – Asiantuntija: ”Kaikki tietävät, ettei sillä ole mahdollisuuksia”
Trump esittelee kello 19 Lähi-idän rauhansuunnitelmansa – Näihin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota
Rauhansuunnitelma joka sopii Israelille jo ennen julkistamistaan – Netanjahu tukeutuu Trumpiin, ja hyvästä syystä