Yhdysvaltain keskilännessä sijaitseva Iowa aloittaa huomenna maanantaina esivaalikiertueen, jonka aikana selviää, kenestä tulee demokraattien ehdokas marraskuun presidentinvaaleihin.
Tänä vuonna vain demokraattien kisaa seurataan silmä tarkkana, sillä presidentti Donald Trumpilla ei ole varteenotettavia vastustajia republikaanien esivaaleissa. Republikaanit eivät edes järjestä esivaaleja joka osavaltiossa.
Demokraattien ehdokaskaarti on vielä monilukuinen, mutta tyypillisesti joukko karsiutuu pian, kun varhaisissa esivaaleissa huonosti pärjänneet jättävät leikin kesken.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Iowassa käydään neljän ehdokkaan kilpa
.
Ennakkosuosikki Joe Biden muistetaan Barack Obaman varapresidenttinä. 77-vuotiaalla Bidenilla on ehdokkaista eniten poliittista kokemusta: ennen varapresidenttikausiaan hän istui yli 30 vuotta senaattorina. Biden on maltillinen keskitien demokraatti, joka tunnetaan myös möläytyksistään.
Bernie Sanders on 78-vuotias nuorison suosikki demokraattien vasemmalta laidalta, pitkäaikainen senaattori Vermontista. Sanders sai sydänkohtauksen viime syksynä, mutta toipui nopeasti kampanjakuntoon. Viimeksi vuoden 2016 esivaaleissa Hillary Clinton päihitti hänet esivaaleissa vain vaivoin. Sandersista ennakoidaan kovaa vastusta Bidenille.
Elizabeth Warren, 70, on Massachusettsin senaattori. Hän oli oikeustieteen professori ennen poliittista uraansa. Warren kuuluu demokraattien progressiivisiin eli vasemmistoon.
Yle seurasi Warrenin kampanjaa marraskuussa Yhdysvaltain itärannikolla: "Selfiet ovat demokratian todellinen mitta, eikö?" – Elizabeth Warren kipuaa kohti demokraattien presidenttikisan kärkeä kaverikuva kerrallaan
Pete Buttigieg, 38, on indianalaisen South Bendin kaupungin entinen pormestari ja Afganistanin veteraani, maltillinen kannoissaan. Amerikkalaisetkaan eivät tiedä, miten hänen sukunimensä pitäisi lausua. Buttigiegin aviomies neuvoo Twitterissä, että esimerkiksi suunnilleen kuin boot-edge-edge tai buddha-judge.
Kilvassa on tämän nelikon lisäksi mukana vielä seitsemän muuta demokraattia, eli yhteensä ehdokkaita on 11.
Iowassa iskuetäisyydellä on lähinnä senaattori Amy Klobuchar.
Kisan musta hevonen on mediamiljardööri Michael Bloomberg, joka ei osallistu varhaisimpiin esivaaleihin. Yleensä tällainen taktiikka ei ole toiminut, mutta Bloomberg voi halutessaan käyttää kampanjointiin valtavia summia omaa rahaansa.
Uutistoimisto AP:n mukaan Advertising Analytics -yhtiö on laskenut, että Bloomberg oli jo tammikuun puoliväliin mennessä ostanut mainoksia yli 225 miljoonalla dollarilla.
Maaliskuun supertiistai voi olla ratkaiseva
Milloin sitten tiedetään, kenestä tulee demokraattien presidenttiehdokas? Ehkä jo maaliskuussa, viimeistään kesällä. Yleensä kisa ei ole venynyt kovin pitkäksi.
Esivaaleissa ehdokkaat voittavat tuekseen delegaatteja eli valitsijamiehiä, joiden määrä riippuu kunkin osavaltion koosta. Presidenttiehdokas on selvillä, kun yksi ehdokas on saanut tuekseen yli puolet valitsijamiehistä – tai muut ovat luovuttaneet.
Valitsijamiesten kokonaismäärä vaihtelee. Tänä vuonna demokraattien esivaaleissa on tarjolla yhteensä 3 979 valitsijamiestä, eli voittoon tarvitaan 1 991.
Helmikuussa järjestetään neljät esivaalit, joista voi saada yhteensä varsin pienen määrän valitsijamiehiä. Varhaisilla osavaltioilla on kuitenkin kokoaan suurempi merkitys, sillä niistä voi saada kampanjanostetta myöhempiin esivaaleihin. Mediassa ensimmäisiä esivaaleja seurataan tarkimmin.
Kevään merkittävin yksittäinen päivä on 3. maaliskuuta eli supertiistai, jolloin pidetään 16 esivaalit samana päivänä.
Supertiistai on tänä vuonna vielä viime vaaleja tärkeämpi, sillä Kalifornia aikaisti esivaalinsa kesäkuulta supertiistaille. Kaliforniassa on jaossa kevään suurin yksittäinen potti, 415 valitsijamiestä.
Vaalikokoukset vaativat äänestäjältäkin sinnikkyyttä
Muutamissa osavaltioissa kuten Iowassa esivaalit järjestetään vaalikokousten muodossa. Iowassa ne pidetään paikallista aikaa maanantai-iltana.
Vaalikokouksia järjestetään muun muassa koulujen liikuntasaleissa, kirjastoissa ja seurakuntien tiloissa. Illan kulku menee demokraateilla niin, että ensiksi kunkin ehdokkaan kannattajat ryhmittyvät heille osoitettuun paikkaan. Päättämättömille on oma nurkkansa.
Seuraavaksi ryhmien koot lasketaan. Niiden ehdokkaiden ryhmät, joissa on alle 15 prosenttia paikallaolijoista, hajotetaan.
Liian pienissä ryhmissä olleet henkilöt voivat nyt liittyä johonkin isompaan kannattajajoukkoon, muodostaa yhdessä riittävän ison ryhmän tai äänestää tyhjää. Yli 15 prosentin ryhmissä olleet eivät saa enää muuttaa mieltään. Empiviä luonnollisesti houkutellaan oman ehdokkaan puolelle.
Lopuksi ryhmät lasketaan toiseen kertaan, ja näin saadaan vaalihuoneiston tulos. Monivaiheisen tulosten ynnäilyn jälkeen selviää, montako valitsijamiestä kukin ehdokas osavaltiosta saa.
Iowan tulosten odotetaan olevan selvillä tiistaiaamuna Suomen aikaa.
Vaalikokouksia on kritisoitu siitä, että ne ovat aikaavieviä eikä kaikilla ole mahdollisuutta osallistua oman vaalipiirinsä kokoukseen.
Tänä vuonna Iowan demokraatit järjestävätkin myös "satelliittivaalikokouksia" niitä varten, jotka eivät pääse paikalle omaan vaalipiiriinsä. Näitä etäkokouksia pidetään Yhdysvaltain eri osavaltioissa – sekä ulkomailla Pariisissa, Glasgow'ssa Skotlannissa ja Tbilisissä Georgiassa. Halukkaat ovat voineet hakea etäkokousten pitäjiksi, ja puolue on hyväksynyt mielestään kelvolliset.
Lue myös: Iowan esivaalien äänestys: Nopeaa, mutta monimutkaista
Esivaalivoittaja ei vie kaikkea
Olipa kyse vaalikokouksista tai tavallisemmista lippuäänestyksistä, demokraateilla esivaalivoittaja ei yleensä nappaa kaikkia osavaltion valitsijamiehiä taakseen.
Tyypillisesti kaikki ehdokkaat, jotka ovat saaneet yli 15 prosenttia äänistä joko aluetasolla tai koko osavaltiossa, saavat valitsijamiehiä.
Periaatteessa sekin on mahdollista, että jossakin esivaalissa kukaan ehdokkaista ei saa yli 15:tä prosenttia äänistä. Tällöin ehdokkaan on saatava vähintään puolet voittajan äänimäärästä, jotta hän saisi valitsijamiehiä. Esimerkiksi jos voittaja saisi 10 prosenttia äänistä, kynnys olisi 5 prosenttia.
Superdelegaattien asemaa heikennetty
Presidenttiehdokkaan valinta tapahtuu muodollisesti heinäkuun puoluekokouksessa, jossa valitsijamiehet äänestävät ehdokkaasta.
Demokraattipuolueella on esivaalituloksiin sidottujen valitsijamiesten lisäksi satoja niin sanottuja "superdelegaatteja", puolue-eliittiin kuuluvia valitsijamiehiä, jotka saavat äänestää puoluekokouksessa miten haluavat. Superdelegaatteja ovat esimerkiksi kongressin jäsenet ja kuvernöörit.
Superdelegaattien valtaa kuitenkin vähennettiin viime vaalien jälkeen siten, että he eivät saa äänestää ensimmäisellä kierroksella, jos heidän äänensä voisivat ratkaista presidenttiehdokkaan.
Muutoksen taustalla oli Hillary Clintonin ja Sandersin puoluetta repinyt kamppailu vuonna 2016. Puolue-eliitin tukema Clinton sai taakseen valtaosan superdelegaateista jo varhaisessa vaiheessa, ja Sandersin kannattajat näkivät tämän kallistaneen vaakaa epäreilusti Clintonin eduksi.
Jos presidenttiehdokas ei ratkea yhdellä äänestyksellä, superdelegaatit saavat osallistua myöhempiin äänestyksiin. Useita äänestyksiä voitaisiin tarvita siinä tapauksessa, että kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta esivaaleissa jaossa olleista valitsijamiehistä.
Demokraattien ehdokas on tosin ratkennut yhdellä äänestyksellä siitä lähtien, kun nykyinen esivaalijärjestelmä vakiintui 1970-luvulla.
Puoluekokouksen jälkeen demokraattien presidenttiehdokkaalla on noin kolme ja puoli kuukautta aikaa kampanjoida ennen vaaleja, joissa hänen vastuksensa on mitä todennäköisimmin istuva presidentti Trump. Yhdysvaltain 46. presidentti valitaan tiistaina 3. marraskuuta.
2.2.2020 klo 16.45 juttua muutettu. Demokraattiehdokkaita on tällä hetkellä 11, kun alkuperäisessä artikkelissa kerrottiin heitä olevan 12. Yksi ehdokas jättäytyi kisasta jutun kirjoittamisen jälkeen.
Jutussa käytettyjä lähteitä:
The Green Papers, Council on Foreign Relations, The New York Times, FiveThirtyEight, 270toWin, Ballotpedia