WASHINGTON Yhdysvaltalaiset seuraavat tiistaina alkavaa presidentti Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäyntiä tiukasti poteroistaan.
PBS-kanavan tuoreessa mielipidekyselyssä Trumpin viraltapanon kannattajat ja vastustajat ovat tasoissa prosenttiluvuin 47–47.
Suhtautuminen vastaa pitkälti puoluekantaa. Selvä enemmistö kyselyyn vastanneista demokraattien kannattajista, 85 prosenttia, haluaa presidentin viralta. Republikaaneista vieläkin suurempi osa, 92 prosenttia, vastustaa viraltapanoa.
Edustajainhuone asetti Trumpin virkarikossyytteeseen joulun alla. Trumpia syytetään vallan väärinkäytöstä ja kongressin tutkinnan estämisestä. Syytteiden mukaan Trump haki Ukrainasta itselleen poliittista hyötyä ensi marraskuun presidentinvaaleihin ja vaikeutti kongressin tutkintaa asiasta.
Trumpin kannatus ei ole prosessin aikana juuri muuttunut. Real Clear Politics -sivun koostaman eri mielipidekyselyiden keskiarvon mukaan Trumpiin tyytyväisiä on nyt 44,3 prosenttia. Se on vain aavistuksen vähemmän kuin syyskuun lopussa, jolloin edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi ilmoitti kannattavansa syyteprosessin aloittamista.
Yle kysyi Washingtonissa ihmisten näkemyksiä Trumpista ja hänen mahdollisuuksistaan tulla valituksi uudelleen presidentiksi.
Laura Albinson, Maryland: "Trump pani oman etunsa maan edun edelle"
– Toivon kovasti, että oikeudenkäynnissä totuus tulee esiin. Presidentti asetti maamme vaaraan ja pani oman etunsa Yhdysvaltain edun edelle. Hän havitteli ulkovallalta poliittista vastustajaansa mustamaalaavaa, perätöntä lokaa.
– Osoitan täällä kongressin edessä mieltäni, jotta senaattorit kunnioittaisivat perustuslakia ja sallisivat todistajien kuulemisen. Toivoni lepää vahvoissa republikaaneissa kuten Mitt Romneyssä, jotka nousevat sankareiksi puolustamaan oikeutta ja perustuslakia ja haluavat kuulla oikeudenkäynnissä todistajia.
– Mutta jos presidenttiä ei panna viralta, Trump häviää joka tapauksessa marraskuun vaalit. Hän ei saanut äänistä enemmistöä viime kerrallakaan. Nyt kaikki tietävät, miten vakava ja vaarallinen tilanne on.
Kevin Hall, Arizona: "Virkarikosoikeudenkäynti on noitavaino mutta hyödyttää Trumpia vaaleissa"
– Koko virkarikosprosessi on ollut pelkkä noitavaino. Kaikki tähän mennyt raha olisi voitu käyttää paremmin maamme hyväksi sen sijaan, että tuhlataan aikaa ja rahaa.
–Tämä on demokraattien politikointia. He haluavat saada Trumpin viralta, koska pelkäävät häviävänsä marraskuun vaalit. Demokraatit vain jakavat kansaa entisestään.
– Trumpin uudelleenvalinnan mahdollisuuksia virkarikosoikeudenkäynti ei heikennä tippaakaan, päinvastoin. Ihmiset äänestävät tämän jälkeen entistä sankemmin joukoin Trumpia, koska hänen hallintonsa yrittää tehdä niin paljon hyväksemme.
Hannah Piatuk, Seattle, Washington: "Trump on sopimaton ylipäälliköksi"
– Toivon, että Trump pannaan viralta. Tosin se on republikaanienemmistöisessä senaatissa vaikeaa. En tiedä, mikä muuttaisi republikaanien mielen, kun omasta mielestäni todisteita Trumpia vastaan on riittävästi. Toivon, että virkarikosoikeudenkäynnissä kuultaisiin mahdollisimman montaa todistajaa.
– Jos Trumpia ei panna viralta, se vahvistaa hänen asemiaan, koska hän vaikuttaa vahvemmalta tästä selvittyään.
– Olemme kovin jakautuneita nyt Yhdysvalloissa, mutta uskon, että enemmistö ajattelee laillani, että Trump on sopimaton ylipäälliköksi. Toivoisin, että voisin olla ylpeä Yhdysvaltain johtajasta, koska olen ylpeä yhdysvaltalaisuudestani ja siitä, että saan asua tässä maassa.
Nicole Winstead, Florida: "Virkarikossyytteet ovat täysin epäreilut"
– Trumpin asettaminen virkarikossyytteeseen oli täysin epäreilua. Trump yrittää kuitenkin parhaansa.
– Iso osa tästä kaikesta johtuu siitä, että Trump on julkisuudessa joskus taitamaton. Silloin ihmiset eivät keskity siihen, mitä hän on saanut aikaan, vaan huomio kiinnittyy hänen toimintaansa sosiaalisessa mediassa.
– Trumpia ei panna viralta kuten ei pantu [Bill] Clintoniakaan. Trump ansaitsee tehdä työnsä virkakauden loppuun ja tulla uudelleenvalituksi.
Bob Bockrath, Michigan: "Demokraatit väärinkäyttävät virkarikosprosessia parantaakseen vaaliasemiaan"
– Tämä on surullinen tilanne, sillä tärkeää virkarikosprosessia on käytetty nyt väärin. Perusteita virkarikossyytteille ei ole. Demokraatit haluavat saada itsensä parempaan valoon ennen vaaleja, sillä valta on karkaamassa heidän käsistään.
– Trumpia tämä kuitenkin lopulta hyödyttää, sillä väärinkäytetty virkarikosprosessi tuo hänen riveihinsä paljon ihmisiä. Myös hyvin rullaava talous hyödyttää Trumpia vaaleissa.
– Tässä maassa tarvittaisiin kuitenkin kipeästi yhdistäjää. Tosin taitaa mennä neljä vuotta ennen sellaisen saamista. Trumpista yhdistäjäksi ei ole.
Lee Kind, New York: "Make America not embarrassing again!"
– Voin fyysisesti pahoin, sillä näyttää, että Trump tulee selviämään tästäkin. Ensimmäisestä neljästäsadasta väärinkäytöksestä häntä ei saatu nalkkiin, ja nyt kun viimein saatiin, senaatti ei häntä pane viralta. Ellei sitten joku republikaanisenaattoreista ota vannomaansa valaa vakavasti.
– Trump voi päästä tästäkin ulos voittajana ja ilkkumaan kannattajilleen, että koko virkarikosprosessi oli perusteeton vaino.
– Lippalakissani on teksti Make America not embarrassing again. Haluan viestiä sillä ajasta, jolloin Yhdysvalloille ei naurettu maailmalla. Minua huolettaa, että sosiaalisesti liberaalit mutta rahoistaan huolissaan olevat konservatiivit äänestävät mieluummin Trumpin toiselle kaudelle kuin Elizabeth Warrenin tai Bernie Sandersin kaltaisen demokraatin.
Lue myös:
Trumpin historiallinen virkarikosoikeudenkäynti alkoi muodollisesti Yhdysvaltain senaatissa
Trumpin virkarikossyyte siirtyy senaattiin – Ylen kirjeenvaihtaja kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu