Presidentti Donald Trump on antanut ymmärtää, että hän on edistänyt Etiopian pääministerin Abiy Ahmedin valintaa vuoden 2019 rauhannobelistiksi.
– Erään valtion päämies saa rauhanpalkinnon maansa pelastamisesta. Oliko minulla kenties jotain tekemistä asian kanssa. Kylläpä oli. Mutta näin se menee, presidentti vihjaili vaalitilaisuudessa Ohion Toledossa.
Kommentti oli sen verran hämärä, että esimerkiksi brittiläinen yleisradioyhtiö BBC tulkitsi Trumpin olevan sitä mieltä, että hänet olisi pitänyt mieluummin palkita, ei Ahmedia.
Pääministeri Ahmedille myönnettiin palkinto hänen rauhanponnisteluistaan Etiopian pitkäaikaisen kiistakumppanin Eritrean kanssa.
Addis Abebassa hämmästellään
Etiopiassa Trumpin vihjailut herättivät hämmennystä. Pääministeri Ahmedin kanslia ei ole kommentoinut asiaa.
Presidentti Trump ei maininnut Etiopian eikä pääministerin nimeä. Presidentti Trump viittasi myös "tehtyyn sopimukseen" ja kertoi "pelastaneensa maan". Tämän ounasteltiin liittyvän Eritrean ja Etiopian rauhansopimukseen.
Jotkut arvelevat, että presidentti saattoi viitata myös muualle, valtaisaan Niilin patohankkeeseen. Rakennusurakka on herättänyt kiistaa Egyptin ja Etiopian välillä. Egypti syyttää padon vaarantavan sen vesihuoltoa ja antavan Etiopialle vesireitin hallinnan.
Vuonna 2011 aloitettu Suuren renessanssin pato -hanke on Etiopian ylpeys. Voimalahankkeen on määrä valmistua tänä vuonna. Voimala on valmistuttuaan Afrikan mantereen suurin.
Patokiistaa koskevat neuvottelut eivät ole johtaneet läpimurtoon. Egyptin presidentin tiedetään pyytäneen Yhdysvaltoja välittämään asiassa.
Presidentti Trump on harvoin ottanut esille Afrikan kysymyksiä julkisuudessa. Hänen hallintoaan on arvosteltu kokonaisen mantereen unohtamisesta. Presidentti ei ole itse vieraillut virkakautensa aikana Afrikassa. Hänen puolisonsa Melania Trump ja tyttärensä Ivanka Trump ovat vierailleet alueella. Ensimmäinen nainen on käynyt Ghanassa, Keniassa, Malawissa ja Egyptissä, Ivanka Etiopiassa.
Lue myös:
Kuivuus tappoi karjan ja pakotti 425 000 ihmistä pakolaisleireille Etiopiassa
Tunteita herättänyttä Nobelin rauhanpalkinnon saajaa juhlitaan kuninkaallisessa loisteessa