Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti tänään allekirjoittavansa kauppasopimuksen Kiinan kanssa Washingtonissa tammikuun 15. päivä.

Tämän jälkeen Trump matkustaa Kiinaan jatkamaan kauppaneuvottelujen seuraavaa vaihetta.

Sopimuksen seurauksena maat poistavat vähitellen toisilleen asettamia tulleja.

Kiina lupaa lisätä tuontiaan Yhdysvalloista. Tuontia lisätään esimerkiksi energian, lääketeollisuuden tuotteiden sekä maataloustuotteiden, kuten vehnän ja maissin osalta.

Trumpin mukaan Yhdysvallat purkaa osan tekemistään tullipäätöksistä. Osa jää kuitenkin yhä voimaan.

Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota on kestänyt lähes puolitoista vuotta.

Lue myös:

USA ja Kiina hyväksyivät kauppasopimuksen ensimmäisen osan – Tulleja aletaan purkaa