Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi sunnuntaina kiittäneensä Yhdysvaltojen presidenttiä Donald Trumpia tiedosta, jonka avulla estettiin suunniteltu terrori-isku uutenavuotena.

Tassin mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB kertoo ottaneensa kiinni kaksi Venäjän kansalaista, jotka suunnittelivat iskuja suureen yleisötapahtumaan Pietarissa. FSB:n mukaan kiinni otetuilta oli löytynyt materiaalia, jota pidetään todistusaineistona.

Epäillyt otettiin kiinni perjantaina.

Kiinni otetut voidaan Tassin mukaan syyttää terrori-iskun valmistelun lisäksi osallistumisesta terroristijärjestön toimintaan.

Putin ja Trump keskustelivat sunnuntaina puhelimessa, kertoi presidentin tiedotus.

Johtajien kerrottiin myös puhuneen yleisesti terrorismin torjunnasta, josta maat ovat olleet yksimielisiä.

Fontanka.ru -sivuston mukaan viimeksi vuonna 2017 Putin kiitti Trumpia siitä, että Yhdysvallat oli antanut tärkeän tiedon toisen tapauksen yhteydessä. Tuolloin kerrottiin, että isku Pietarissa sijaitsevaan Kazanin tuomiokirkkoon estettiin yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vinkin perusteella.

Presidentti Trump tai Yhdysvaltojen hallinto ei ole kommentoinut uutista.