Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen eli Naftan seuraajasta on saavutettu lopullinen sopu Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välisissä neuvotteluissa. Vääntö uudesta sopimuksesta jatkui yli kaksi vuotta.
Jo marraskuussa 2018 maat ilmoittivat päässeensä sopuun uudesta kauppasopimuksesta. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei kaikki ollutkaan vielä selvää.
Uusi USMCA-sopimus on Yhdysvaltain kauppaneuvottelijan Robert Lighthizerin mukaan "historian paras kauppasopimus".
USMCA vaatii vielä ratifioinnin kaikissa kolmessa maassa. Yhdysvaltain senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell arvioi, että ratifiointi lykkääntyy ensi vuoden puolelle presidentti Donald Trumpiin kohdistuvan virkarikosprosessin vuoksi.
Vuonna 1994 voimaan astunut Nafta-sopimus poisti suuren osan vapaan kaupan esteistä Meksikon, Kanadan ja Yhdysvaltain väliltä. Presidentti Trump kuitenkin julisti Naftan maansa historian huonoimmaksi kauppasopimukseksi.
Asiantuntijoiden arvion mukaan uusi USMCA-sopimus vastaa hyvin pitkälle Naftaa. Yhdysvaltain maataloustuotteiden osalta uusi sopimus helpottaa jonkin verran vientiä.
Lue myös:
Toimittajalta: Trump taistelee kansainvälisen kaupan todellisuutta vastaan ”Tariffimiehenä”