Presidentti Recep Tayyip Erdoğan saapuu Washingtoniin hetkellä, jolla Yhdysvaltain ja Turkin suhteet ovat veitsenterällä.
Puhuvatko presidentti Donald Trump ja Erdogan maailmanpolitiikkaa ravistelevista kiistoistaan tiedotustilaisuudessa vai päätyykö Trump kommentoimaan vain virkarikostutkintaansa?
Seuraa tiedotustilaisuutta suorana yllä olevasta videosta noin kello 22 jälkeen.
Lue tästä jutusta, mistä kaikesta presidentit voivat keskustella tapaamisellaan.
Aasian länsireunalla olevan Nato-maan äkkipikainen johtaja saapuu Yhdysvaltoihin maailmanpolitiikan arvaamattomana muokkaajana.
Turkki tekee Nato-liittolaistensa vastustuksesta huolimatta kauppoja S400-ilmatorjuntajärjestelmästä Venäjän kanssa. Se on myös tunkeutunut Pohjois-Syyriaan sotimaan Yhdysvaltain tukemia kurdeja vastaan.
Washingtonissa muistetaan hyvin myös edellinen vierailu puolitoista vuotta sitten, kun Erdoğanin henkivartijat mukiloivat mieltään osoittaneita kurdeja sairaalakuntoon.
Presidentti Donald Trumpin odotetaan kuitenkin ottavan virkaveljensä vastaan vieraanvaraisissa merkeissä. Trumpin arvioidaan viihtyvän paremmin autoritääristen, niin sanottujen kovien johtajien kanssa kuin esimerkiksi muiden länsimaiden johtajien kanssa.
Molemmat valtiomiehet tunnetaan räiskyvästä keskustelutyylistään. Lämmin suhde kauhistuttaa muun muassa monia Yhdysvaltain kongressin jäseniä.
– Nämä kaksi johtajaa kokevat hengenheimolaisuutta kovina presidentteinä. Yhdysvaltain ja Turkin suhteissa Erdoğanin ja Trumpin suhde on oikeastaan ainoa toimiva osa. Hallinnon väliset suhteet ovat rapautuneet ja maiden välillä on todellista vihaa, arvioi Washingtonin Lähi-Idän instituutin Turkki-tutkimusohjelman johtaja Soner Cagaptay uutistoimisto Reutersille.
Deutsche Wellen haastattelussa turvallisuusasiantuntija Max Hoffman arvioi, että Erdoğan haluaa paistatella maailmanpolitiikan ytimessä olevana merkittävänä johtajana.
– Erdoğan haluaa näyttää, että itsevaltaisesta käytöksestään huolimatta hän ei ole kansainvälinen hylkiö. Trump antaa tälle mielellään tilaa hylättyään jopa näennäisen kiinnostuksen demokratiaa tai ihmisoikeuksia kohtaan, Washingtonissa toimivan Center for American Progress -ajatushautomon kansallisen turvallisuuden johtaja Max Hoffman sanoo.
Turkin asekaupat Venäjältä uhka Natolle
Turkin ja Yhdysvaltain välejä kiristävät niin asekaupat kuin Turkin tunkeutuminen Syyriaan.
Trumpin odotetaan suostuttelevan Erdoğania luopumaan yli kahden miljardin euron arvoisesta S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän kaupasta Venäjän kanssa. Välineitä tuoneet ensimmäiset venäläiset rahtikoneet laskeutuivat pääkaupungin Ankaran läheiselle lentokentälle heinäkuussa.
Nato pelkää, että Venäjä hankkii järjestelmän avulla tietoa Naton käyttämien F-35-hävittäjien tunnistamisesta ja seuraamisesta. Yhdysvallat pysäyttikin Turkin tilaamien F-35-hävittäjien toimitukset ja ilmoitti lopettavansa turkkilaisten hävittäjälentäjien valmennuksen.
– F-35 ei voi toimia yhdessä Venäjän tiedustelua tekevän järjestelmän kanssa, jonka avulla haetaan tietoa F-35:n pitkälle kehittyneistä ominaisuuksista, sanoi Valkoisen talon tiedottaja Stephanie Grisham kesällä.
Turkki valmisti osia hävittäjiin, joten Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti etsivänsä uusia tavarantoimittajia Turkin tilalle. Venäläisvalmisteisena järjestelmänä S-400 ei myöskään ole yhteensopiva Naton järjestelmien kanssa.
Turkin asekaupat vihollisleiristä ovat suututtaneet Yhdysvaltain kongressia ja johtoa. Yhdysvaltain puolustusministeri Mark Esper sanoi kesällä, että Turkki aliarvioi Yhdysvaltoja ostamalla S-400-järjestelmän.
Presidentti Erdoğan totesi kuitenkin, että presidentti Trump oli luvannut Osakassa, että Yhdysvallat ei ryhdy pakotteisiin Turkkia vastaan. Yhdysvallat ei ole toistaiseksi asettanut pakotteita Turkkia vastaan.
Trump ei vaikuta välittävän Syyriaan tunkeutumisesta
Trumpin ja Erdoğanin odotetaan myös keskustelevan Turkin tunkeutumisesta Syyriaan.
Yhdysvallat veti joukkonsa Pohjois-Syyrian kurdialueilta juuri ennen kuin Turkin joukot hyökkäsivät alueelle lokakuussa. Turkki ilmoitti aikovansa tehdä alueesta turvavyöhykkeen, jolle se siirtää Turkkiin saapuneita syyrialaisia pakolaisia.
Turkki haluaa puhdistaa alueen siellä olevista kurditaistelijoista, ja yli satatuhatta ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Yhdysvaltain vetäytyminen on kuohuttanut jopa republikaanisen puolueen edustajia.
– Mielestämme tässä tilanteessa on erityisen sopimaton hetki presidentti Erdoğanin vierailulle Yhdysvalloissa. Kehotamme Teitä perumaan kutsun, republikaani- ja demokraattiedustajien joukko kirjoitti Trumpille viime viikolla.
Hyökkäys ja Yhdysvaltain vetäytyminen ovat herättäneet laajaa arvostelua. Yhdysvaltain ulkoministeriön edustajan mukaan Erdoğanin tapaaminen on osa Syyrian herkän tilanteen vaatimaa diplomatiaa.
Presidentti Trumpin toimet ovat kuitenkin pysyneet vaisuina. Hän lähetti Erdoğanille kirjeen, jossa hän pyysi tätä pysymään poissa Syyriasta. "Älä ole kovis! Älä ole tyhmä", Trump kirjoitti.
Erdoğanin kerrotaan heittäneen kirjeen roskiin.
Virkarikostutkinta varjostaa vierailua
Erdoğanin saapuminen osuu hetkeen, jolloin virkarikostutkinnassa rimpuileva presidentti Trump tarvitsee tukijoita kotimaan politiikassa. Juuri ennen Erdoğanin saapumista kongressin tiedusteluvaliokunta on kuullut todistajia Trumpia vastaan.
Edustajainhuone osoitti Erdoğanin vastaisen kantansa äänestämällä lokakuussa armenialaisten kansanmurhan tunnustamisen puolesta. Turkki ei tunnusta, että sen kuolemanpartiot surmasivat ottomaanien vallan aikana vähintään satojatuhansia armenialaisia.
Erdoğan haluaa Fethullah Gülenin
Yhdysvaltain ja Turkin välillä riittää selviteltävää.
Yhdysvallat haluaa Turkin vapauttavan pidättämiään Yhdysvaltain konsulaatin turkkilaisia työntekijöitä.
Turkki taas haluaa, että Yhdysvallat luovuttaa sille islamilaisen saarnaajan Fethullah Gülenin, jota presidentti Erdoğan pitää vuoden 2016 epäonnistuneen vallankaappauksen suunnittelijana.
Erdoğanin odotetaan myös hakevan loppua turkkilaisen Halkbank-pankin syytteille. Halkbankia syytetään Iranin vastaisten pakotteiden kiertämisestä siirtämällä laittomasti miljardien arvosta Iranin öljyrahoja.
Turvamiehet mukiloivat kurdeja Washingtonissa
Presidentti Erdoğanin puolentoista vuoden takainen vierailu Yhdysvaltoihin muistetaan yhä hyvin.
Erdoğanin henkivartijat mukiloivat Washingtonissa, Turkin lähetystön lähellä rauhallisesti mieltä osoittaneita kurdeja, muun muassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Kaksi loukkaantunutta sai pahoja aivovammoja.
Brittilehti The Guardian kertoo, että äskettäin julkistettujen virallisten tietojen mukaan turkkilaiset pahoinpitelivät myös yhdeksän Yhdysvaltain turvalllisuuspoliisia sairaalahoitoon.
Tänään kurdit aikovat saapua osoittamaan mieltä entistä isommin joukoin Washingtonissa. Mukaan odotetaan myös armenialaisia ja Turkin toisinajattelijoita. He protestoivat vähemmistön kohtelua ja Turkin tunkeutumista Syyriaan, Trumpin tukea Erdoğanille ja väkivaltaisten turvamiesten välttymistä syytteiltä.