ROVANIEMI Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä kiistelty Ruokasenkadun silta pitää rakentaa nyt. Rovaniemen kokoomuslaisten mielestä sillan avulla kaupunki voi saada merkittäviä lisätuloja ja antaa potkua Rovaniemen vanhan asemarakennuksen kehittämiselle.
– Sillan vastustajat käyttävät ykkösaseenaan uhkaa, että asemarakennus tuhoutuisi tai pilattaisiin sillan vuoksi. Uusi siltahan päinvastoin tuo aseman läheisyyteen lisää liikettä ja positiivista pöhinää, valtuustoryhmä kertoo tiedotteessaan.
Ruokasenkadun silta yhdistäisi vanhan aseman ja Korundin. Kokoomusryhmän mukaan silta luo monia synergiaetuja, joilla vanhan historiallisen asemarakennuksen mahdollisuudet nousta kaupungin vetonaulaksi paranevat tuntuvasti.
Yli kuuden miljoonan arvosta rakennusoikeutta
Kokoomuslaiset muistuttavat, että silta mahdollistaisi keskuskentän ja Roimurotkon välisen Railo-hankkeen loppuun saattamisen. Railon ja Poromiehentien toisessa päässä olevan "Mäkkärin tontin” jatkojalostaminen toisivat merkittäviä vuokratuloja. Rakennusoikeuden arvo on yli kuusi miljoonaa euroa.
Viime päivinä jotkut ovat toivoneet sillan rakentamista Ruokasenkadun sijaan Paavalniemen ja Viirinkankaan välille. Kokoomusryhmän mukaan kyse on aivan eri mittaluokan ja aikajänteen hankkeista.
– Paavalniemen sillan hintalappu on ainakin kymmenkertainen, ja hanke on haaveiluasteella. Ruokasenkadun silta puolestaan on perusteltu ja valmis toteutettavaksi.
Ruokasenkadun silta on herättänyt erimielisyyttä Rovaniemellä. Vasemmistoliiton Rovaniemen kunnallisjärjestö ilmoitti maanantaina haluavansa aikalisän siltahankkeelle.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto päättää sillan rakentamisesta 11. marraskuuta osana ensi vuoden talousarviota.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä.
Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.