Kainuun Vasemmisto esittää maakunnan kaikkien poliittisten puolueiden, valtion paikallisviranomaisten ja yritysjohdon Korpilammen kaltaista kokousta. Tavoitteena olisi yhteisen Kainuun kehittämissopimuksen solmiminen.
Korpilampi termi tulee vuodelta 1977, jolloin Espoossa järjestettiin niin sanottu Korpilampi-konferenssi, jossa hallitus ja työmarkkinajärjestöt pohjustivat uutta kurssia maamme talouspolitiikkaan. Tänäkin päivän kuulee puhuttavan Korpilammen hengestä.
Herääkin kysymys, että onko Kainuun tila sellainen, että joudutaan harkitsemaan kaikkien tahojen yhteistä huippukokosta? Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja Jouko Korhosen mielestä on.
– On huoli, kuinka me tulevaisuudessa järjestämme sote-palvelut niin, että ne kattaisivat koko Kainuun.
Korhosen mukaan maakunnallinen ajatus on Kainuussa tällä hetkellä hukassa. Jokainen kunta miettii, kuinka itse selviää. Itsekkyyttä on tullut varsinkin hallintokokeilun jälkeen.
– Pelastukoon ken voi, Korhonen kuvailee tilannetta.
Kainuun kokoomuksen puheenjohtaja Eero Suutari ei allekirjoita Jouko Korhosen väitteitä, vaikka myöntääkin, että yhteiselle tapaamiselle on tilausta.
– Ihmettelen puheita itsekkyydestä ja kuntakohtaisesta pelastumisesta. Kyllä me kaikki ymmärrämme, että jos emme paranna koko Kainuussa juoksua, rahat eivät tule riittämään.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!