Rovaniemen kaupungin yt-neuvottelujen odotetaan päättyvän maanantaina. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Liisa Ansalan (kesk.) mukaan neuvottelut voivat kuitenkin vielä jatkua, jos neuvottelijoilla on uusia kysymyksiä.

Jos neuvottelut päättyvät maanantaina, neuvottelutuloksesta kerrotaan ensin henkilöstölle ja sen jälkeen tiedotusvälineille.

Kaupunginhallitus on esittänyt, että neuvottelujen avulla löydettäisiin 2,6 miljoonan euron säästöt ensi vuodelle. Tämä tarkoittaisi runsaan kahdeksankymmenen henkilötyövuoden vähentämistä kaupungilta. Ansala ei vielä ota kantaa siihen, tuleeko irtisanomisia vai ei.

Kaupunki perustelee yt-neuvotteluja säästöjen lisäksi organisaatiomuutoksella. Yt-neuvottelut koskevat kaikkia kaupungin työntekijöitä, joita on noin 3000. Rovaniemen kaupunki on Lapin suurin työnantaja. Neuvottelut alkoivat kuusi viikkoa sitten.

Kun yt-neuvottelut on saatu päätökseen, asia siirtyy kaupunginhallituksen ja osaksi myös kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Säästöjä odotetaan ensi vuoden alusta lähtien.