Yhdysvalloissa demokraattien riveistä on tullut tukea John Boltonin erottamiselle. Kalifornian osavaltion edustaja Adam Schiff sanoi, että ainoa kysymys seuraajasta on sama kuin kaikkien aiempien erottamisten kohdalla.
– Mennäänkö jatkossa ojasta allikkoon, huonosta vielä huonompaan?
Presidentti Donald Trump sanoi Valkoisessa talossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa harkitsevansa viittä erittäin pätevää ehdokasta turvallisuusneuvonantajan virkaan.
Presidentin mukaan monet ihmiset ovat kiinnostuneet tehtävästä. Hän ei kuitenkaan maininnut ehdokkaiden nimiä.
Trumpin mukaan erotettu Bolton teki joitakin virheitä. Niihin kuului muun muassa Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia loukannut ehdotus, jossa Kimiä olisi vaadittu noudattamaan Libyan mallia ja luopumaan kaikista ydinaseista.
Kärhämää myös Venezuelasta
Presidentti sanoi miesten tulleen hyvin toimeen ja toivoi, että he erosivat hyvissä väleissä.
Trump nosti tiedotustilaisuudessa esiin myös toisen erimielisyyttä aiheuttaneen kriisipesäkkeen, Venezuelan. Trump oli valmis syrjäyttämään sosialistijohtaja Nicolas Maduron, samoin Bolton.
Keinoista oli kuitenkin syntynyt erimielisyyttä. Trumpin tiedetään työlääntyneen siihen, etteivät pakotteet ja diplomatia riittäneet vallanvaihdoksen toteuttamiseen. Trump ei vastannut kysymykseen, koska hän voisi tavata Maduron.
Seuraajia arvuutellaan
Boltonin mahdollisina seuraajaehdokkaina on mainittu muun muassa Pohjois-Korean erityislähettiläs Stephen Biegun, Yhdysvaltain Saksan suurlähettiläs Richard Grenell ja varaulkoministeri John Sullivan.
Lue myös:
Toimittajalta: Boltonin lähtö vähensi sodanuhkaa – Trump on erottanut jo 35 lähipiiriläistään, eikä linjasta ole nyt vihiä