WASHINGTON Yhdysvaltain kansallinen kivääriyhdistys NRA on menettämässä rautaista otettaan, joka sillä maan politiikkaan on viime vuosikymmeninä ollut. Aseteollisuuden puolesta Washingtonissa lobbaava NRA on tähän asti ollut yksi Yhdysvaltain suurimmista vaalirahoittajista, mutta todennäköisesti se ei enää ensi vuoden presidentinvaaleissa sitä ole.
Viiden miljoonan jäsenen NRA on tuottanut tappiota jo kolme vuotta, yhteensä arviolta noin 58,7 miljoonaa euroa. Viime vuoden toiminnallinen tappio oli vajaat 9,8 miljoonaa euroa.
Heikko tulos näkyy kyvyssä toimia vaalirahoittajana. NRA keräsi Donald Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjaan 30 miljoonaa dollaria eli reilut 27 miljoonaa euroa. Viime vuoden vaaleissa NRA tuki mieleisiään ehdokkaita Bloomberg Businessweekin mukaan kymmenellä miljoonalla dollarilla, mikä on 64 prosenttia vähemmän kuin edellisissä kongressivaaleissa.
Väärinkäytösepäilyjä ja salaliittoja
NRA on joutunut viime kuukausina luupin alle monellakin tapaa. New Yorkin ja Washingtonin syyttäjävirastot tutkivat sen rahankäyttöä. Järjestöllä on kesken useita oikeudenkäyntejä, muun muassa entistä viestintä- ja PR-toimistoaan vastaan.
Johtoportaassa rivit ovat rakoilleet valtataistelun takia. Hallituksen puheenjohtaja Oliver North joutui keväällä jättämään tehtävänsä sen jälkeen, kun toimitusjohtaja Wayne LaPierre syytti häntä salaliitosta.
Trump alkanut kannattaa taustaselvityksiä
Yhdysvalloissa on arviolta 390 miljoonaa asetta. Asekuolemia on ollut tänä vuonna jo yli 10 000. Joukkoampumisissa on kuollut lähes 300 ihmistä.
Ilmapiiri on muuttunut kriittisemmäksi aseita kohtaan. Suurin tavarataloketju Walmart kertoi viime viikolla rajoittavansa ammusten myyntiä myymälöissään.
Presidenttikin on kääntänyt kelkkansa. Heti kautensa aluksi Trump höllensi presidentin määräyksellä aseenostajien kontrolleja. Hän poisti Barack Obaman hallinnon määräyksen, jonka mukaan mielenterveysongelmista todistetusti kärsivälle ei saa myydä aseita – Trumpin käskystä niistä ei tarvinnut enää tehdä selkoa.
Nyt Trump kannattaa tiukempia taustaselvityksiä.
– Ostajien taustojen selvittäminen on tärkeää, Trump sanoi viime viikolla.
Kongressi käsittelee tällä viikolla aselakeja. Nopeita muutoksia ei ole luvassa, mutta myyntirajoituksia voi tulla lisää.
”Kotimainen terroristijärjestö”
San Franciscon kaupunki antoi viime viikolla harvinaisen julkilausuman, jossa se nimitti NRA:ta ”kotimaiseksi terroristijärjestöksi.”
– NRA:n tehtävänä on levittää asepropagandaa ja antaa aseita niiden käsiin, jotka haluavat vahingoittaa ja terrorisoida meitä. Mikään muu taho ei ole levittänyt aseväkivallan liekkejä NRA:n tavoin, San Franciscon kaupungintarkastaja Catherine Stefani sanoi lausunnossaan.
NRA tyrmäsi San Franciscon julkilausuman yhdysvaltalaisten kansalaisoikeuksia rajoittavien vasemmistolaisten kampanjoinniksi.
_9.9.2019 kello 9:17 Otsikkoa muutettu. Alun perin otsikko kuului "_Yhdysvaltain aseteollisuuden etujärjestö NRA..."
Lue myös:
USA:n vaikutusvaltainen asejärjestö varoittaa Trumpia aselakien tiukennuksesta