Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhui vapaamuotoisesti Valkoisen talon toimittajille keskiviikkona ennen matkaansa Kentuckyyn. Polveilevassa ulostulossaan hän muun muassa palasi jo aiemmin uutisoituun selkkaukseen Tanskan kanssa.

Lehdistökohtaamisesta on jäänyt elämään myös kohta, jossa Trump kasvot taivaisiin kohottaen sanoo olevansa "valittu mies" puolustamaan Yhdysvaltoja Kiinaa, EU:ta ja muita maita kohtaan kauppakiistoissa.

– Me olemme säästöpossu, jonka muut maat EU mukaanlukien haluavat ryöstää ja käyttää hyväksi, Trump sanoo.

Messiaaniseksi yhdysvaltalaisessa lehdistössä luonnehdittu ulostulo on saanut paljon huomiota osakseen myös sosiaalisessa mediassa.

Trumpin puheen jälkeen #ChosenOne eli valittu ja #AntiChrist eli anti-Kristus nousivat Twitterissä trendaavimpien aihesanojen joukkoon.

Keskiviikkona Trump itse jakoi twitter-tilillään myös siteerauksen, jossa häntä kehuttiin "Israelin kuninkaaksi".