Israel päästää sittenkin Yhdysvaltain kongressiedustajan Rashida Tlaibin vierailemaan perheensä luona miehitetyllä Länsirannalla.
Eilen torstaina Israel ilmoitti, ettei se laske demokraattiedustaja Tlaibia ja hänen kollegaansa Ilhan Omaria maahan. Päätöstä perusteltiin sillä, että kongressiedustajat voisivat markkinoida Israeliin kohdistuvaa boikottikampanjaa vierailunsa aikana. Sekä Tlaib että Omar ovat avoimesti osoittaneet tukevansa palestiinalaisia.
Israelin eilinen päätös syntyi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli neuvonut Israelia estämään edustajien maahantulon. Trumpin mukaan kyseiset kongressiedustajat "vihaavat Israelia ja juutalaisia" ja ovat "häpeäpilkku".
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu totesi kuitenkin jo aiemmin, että Israel voi harkita Tlaibin päästämistä maahan humanitaarisista syistä, jos kongressiedustaja anoo virallista lupaa vierailulleen. Tlaibin sukujuuret ovat Beit Ur Al-Fauqan kylässä palestiinalaisalue Länsirannalla.
Perjantaina Israelin sisäministeriö tiedotti, että Tlaib on jättänyt anomuksen ja pääsee nyt vierailemaan 90-vuotiaan isoäitinsä ja muiden sukulaistensa luona Länsirannalla.
Tlaib on perustellut hakemustaan sillä, että vierailu voi olla hänen viimeinen mahdollisuutensa tavata iäkästä isoäitiään.
Lue lisää:
Netanjahu myöntyi, kun Trump käski – kaksi demokraattien kongressiedustajaa sai porttikiellon Israeliin