Turun telakalla riittää töitä

Turussa on aloitettu uuden laivan rakentaminen. Rakennustyöt alkoivat tiistaina.

Meyerin Turun telakka rakentaa ison risteilylaivan. Laivaan tulee yli 2600 hyttiä ja siihen mahtuu 6600 ihmistä.

Uusi laiva saa nimen Costa Toscana. Se on valmis 2 vuoden kuluttua.

Laivan tilaaja on firma, jonka nimi on Costa Cruises. Se on tilannut Turusta 2 laivaa.

Ensimmäinen laiva, Costa Smeralda, valmistuu tänä syksynä.

Raptähti joutui oikeuteen

Suomen naapurimaassa Ruotsissa on alkanut oikeudenkäynti, joka kiinnostaa ihmisiä monissa maissa.

Oikeudessa on amerikkalainen räppäri Asap Rocky. Hän on esiintymismatkalla Euroopassa.

Ruotsin poliisi otti Asap Rockyn kiinni tappelun takia Tukholmassa heinäkuun alussa. Hän on odottanut oikeudenkäyntiä vankilassa.

Amerikkalaisen tähden oikeudenkäynti Ruotsissa on herättänyt paljon huomiota. Esimerkiksi USA:n presidentti Donald Trump soitti Ruotsin pääministerille Stefan Löfvenille.

Trump sanoi Löfvenille, että Asap Rockyn pitää päästä vapaaksi. Löfven sanoi Trumpille, että poliitikot eivät saa määrätä oikeuden toimintaa.

Oikeus antaa Asap Rockylle tuomion ehkä perjantaina.

Nettipankin turvallisuus paranee

Nettipankkiin kirjautuminen muuttuu.

Monet menevät nettipankkiin tunnuslukujen avulla. Paperinen tunnuslukulista ei kuitenkaan pian enää riitä.

Euroopan unioni haluaa, että nettipankkien turvallisuus kasvaa. Siksi tarvitaan vahva tunnistus.

Asiakas voi saada pankilta opetusta, miten vahva tunnistus tehdään.

Osa pankeista vaatii, että asiakkaalla on tunnistussovellus puhelimessa tai tunnuslukulaite.

Monet pankit jatkavat myös paperisten tunnuslukulistojen käyttöä. Silloin tunnusluku vahvistetaan tekstiviestillä.

Muutos tulee voimaan syksyllä. Se vaikuttaa myös esimerkiksi niihin Kelan nettipalveluihin, joihin asiakas menee pankkitunnuksilla.

Etiopialaiset istuttavat puita

Afrikassa, Etiopiassa on istutettu paljon puita. Etiopialaiset istuttivat maanantaina 350 miljoonaa puuta yhden päivän aikana.

Etiopia aikoo istuttaa yhteensä 4 miljardia puuta puolessa vuodessa. Etiopia haluaa estää sen, että metsät katoavat ja tilalle tulee aavikkoa, jossa ei kasva mitään.