Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on vastannut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin yhdysvaltalaisräppärin rikossyytteestä esittämiin kommentteihin. Löfven sanoo muistuttaneensa yhteyttä ottanutta Trumpia siitä, että Ruotsin oikeuslaitoksen toiminnassa ei ole neuvotteluvaraa.
– Asiasta ei ole mitään syytä käydä keskustelua Trumpin kanssa, Löfven toteaa Allehanda-lehdelle.
– Ei ole mitään väliä sillä kuka soittaa tai tviittaa, hän viittaa Trumpilta saamaansa puheluun ja tämän Twitterissä asiasta julkaisemiin viesteihin.
Ruotsin syyttäjänvirasto ilmoitti viime viikon torstaina, että räppäri ASAP Rocky eli Rakim Mayers saa syytteen pahoinpitelystä liittyen Tukholman keskustassa kesäkuun lopussa tapahtuneeseen katutappeluun. Räppäri on ollut ensin kiinniotettuna ja sittemmin vangittuna jo lähes kuukauden.
"Kohdelkaa amerikkalaisia reilusti"
Trump on purkanut Twitterissä pettymystään siihen, ettei vetoaminen Ruotsin pääministeriin räppärin vapauttamisen puolesta ole johtanut tuloksiin.
Ensimmäisessä tviitissään Trump sanoo olevansa hyvin pettynyt Löfvenin toimintakyvyttömyyteen. Trumpin mukaan Ruotsi on pettänyt Yhdysvaltain afrikkalais-amerikkalaisen yhteisön.
Presidentti kertoo katsoneensa videonauhat Mayersin tapauksesta, ja Trumpin mielestä Mayersia häirittiin.
– Kohdelkaa amerikkalaisia reilusti, presidentti kirjoittaa.
– Teemme niin paljon Ruotsin hyväksi, mutta se ei näytä toimivan toiseen suuntaan, Trump kirjoittaa toisessa tviitissä.
Trumpin mielestä Ruotsin pitäisi keskittyä todelliseen rikosongelmaansa. Presidentti käyttää molemmissa tviiteissä aihetunnistetta #FreeRocky eli vapauttakaa Rocky.
Tapauksen oikeuskäsittely alkaa huomenna tiistaina Tukholman käräjäoikeudessa.
Puolustusasianajaja Martin Persson on sanonut Ruotsin television SVT:n haastattelussa, että hän aikoo esittää oikeudessa uutta todistusaineistoa, joka puhdistaa hänen päämiehensä maineen. Persson ei kerro millaisesta todistusaineistosta on kyse.
Lisää aiheesta:
Räppäri Asap Rockyn pidätyksestä tuli maailmanpoliittinen ilmiö – tämän tiedämme tapauksesta nyt
Trump: "Olen pettynyt Ruotsin pääministeriin" – vaatii Twitterissä Asap Rockya vapaaksi
Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky pidätettynä Tukholmassa tappelun seurauksena – Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille