Pohjois-Korean mukaan Yhdysvallat on yhä vakaammin päättänyt toimia vihamielisesti Pohjois-Koreaa vastaan.

Asiasta lausui Pohjois-Korean YK-lähetystö keskiviikkona, uutistoimisto Reuters kertoo.

Lähetystö sanoi lausunnossaan vastaavansa Yhdysvaltain syytteisiin, että Pohjois-Korea on rikkonut polttoaineiden tuontirajoja ja 29. kesäkuuta lähetettyyn kirjeeseen, jonka Yhdysvallat, Ranska, Saksa ja Britannia ovat Pohjois-Korean mukaan lähettäneet kaikille YK:n jäsenmaille. Kirjeessä on esitetty ulkomailla työskentelevien pohjoiskorealaisten lähettämistä kotiin.

– Kaikkien YK:n jäsenmaiden täytyy valppaasti vastustaa Yhdysvaltain yrityksiä horjuttaa vaivoin rakennettua rauhanomaista ilmapiiriä Korean niemimaalla, lausunnossa sanottiin Reutersin mukaan.

Lausunto on sikäli kulmianostattava, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat vasta viime sunnuntaina Koreoiden rajalla ja astuivat yhdessä yli maiden rajalinjan.

Johtajat keskustelivat tämän jälkeen noin 50 minuuttia, ja tapaamisessa sovittiin keskeytyneiden ydinneuvottelujen jatkamisen seuraavista askelmista, Trump kertoi toimittajille.