Yhdysvaltain presidentti Donald Trump valmistautuu nimittämään Mark Morganin tulli- ja rajavalvontalaitoksen (CBP) johtajaksi, kertovat Washington Post ja New York Times.

Aiempi virkaa tekevä johtaja John Sanders ehti hoitaa tehtäväänsä kaksi kuukautta. Vaihdos tapahtuu jo heinäkuun alussa.

Morgan on toiminut maahanmuuttoa valvovan viraston (ICE) johtajana.

Tämä on jälleen yksi korkean tason johtajavaihdos sisäisen turvallisuuden virastossa (DHS). Virasto vastaa käytännössä samaa kuin sisäministeriö Suomessa.

Johtajan vaihdoksia on säestänyt paheneva siirtolaiskriisi Yhdysvaltain etelärajalla, jossa on koettu vuosikymmenen pahin siirtolaistulva.

Trumpin huhtikuussa aloittama johtajien vaihdosaalto on johtanut siihen, että kaikki siirtolaisuuteen ja rajavalvontaan liittyvät johtajat ovat virkaa tekeviä.