Yhdysvaltain virkaa tekevä puolustusministeri Patrick Shanahan jättää tehtävänsä.
Shanahania ei koskaan ehditty nimittää varsinaiseksi puolustusministeriksi, sillä senaatti ei ollut vahvistanut nimitystä.
Presidentti Donald Trump kertoo, että päätöksen vetäytyä nimitysprosessista teki Shanahan itse. Presidentin mukaan päätöksen taustalla on Shanahanin halu omistaa aikaa perheelleen.
Yhdysvaltalaistiedotusvälineissä on julkaistu viime päivinä paljastuksia Shanahanin perheessä tapahtuneista pahoinpitelytapauksista.
Presidentti Trump kiitti Shanahania tämän tekemästä erinomaisesta työstä ja kertoi nimittävänsä seuraavaksi virkaa tekeväksi puolustusministeriksi nykyisen maavoimaministerin Mark Esperin.
Shanahan ehti toimia virkaa tekevänä puolustusministerinä tammikuusta lähtien. Hän oli ennen uraansa valtionhallinnossa työskennellyt johtotehtävissä lentokonevalmistaja Boeingilla.