Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Japani aikoo ostaa 105 Yhdysvalloissa tehtyä F35-häivehävittäjää.

Trumpin mukaan kauppa tarkoittaisi, että Japanilla on Yhdysvaltain liittolaisista suurin F35-laivue.

Trump on parhaillaan nelipäiväisellä vierailulla Japanissa.

Hän keskusteli maanantaina Japanin pääministerin Shinzo Aben kanssa tavattuaan ensin Japanin tuoreen keisarin.

Ennen tapaamista annetuissa kommenteissa esiin nousivat eritoten Pohjois-Korea ja Iran.

Trump yritti painostaa pääministeri Abea kauppa-asioissa. Trump sanoi tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että hänen tavoitteenaan on kaataa kaupan esteitä ja saada Yhdysvaltain vienti samalle viivalle Japanin kanssa.

Trump sanoi toivovansa, että lisää kauppasopimuksia voidaan ilmoittaa pian.

Trumpin mukaan Yhdysvallat ja Japani ovat myös päättäneet laajentaa yhteistyötään avaruuden tutkimisessa.

Abe korosti maanantaina Yhdysvaltain ja Japanin läheisiä siteitä.

– Presidentti ja rouva Trumpin vierailu on kultainen mahdollisuus näyttää kirkkaasti tämä horjumaton side koko maailmalle ja Japanille, Abe sanoi tiedotustilaisuudessa.

"Hyvät mahdollisuudet Kiinan kanssa"

Trump sanoi myös, että Yhdysvalloilla ja Kiinalla on todella hyvät mahdollisuudet solmia uusi kahdenvälinen kauppasopimus tulevaisuudessa.

Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota on tiukentunut viime aikoina. Tuoreimpiin uutisiin lukeutuu yhdysvaltalaisen Googlen päätös olla tekemättä käyttöjärjestelmäpäivityksiä Huawein puhelimiin.