Neljä vuotta sitten vihreiden silloinen puheenjohtaja Ville Niinistö kannatti Äänekosken biotuotetehtaan nopeutettua lupamenettelyä ja rauhoitteli huolestuneita kalastajia.
Tänä keväänä Metsä Groupin Kemiin suunnittelemasta biotuotetehtaasta annetuissa lausunnoissa on korostunut huoli ympäristöstä.
Niinistön mukaan tilanne on muuttunut, koska puun käyttö on lisääntynyt.
– Sellutehtaat ovat mittaluokaltaan isoja. Metsiä hakataan niin paljon, että metsäluonnon ja ilmastonsuojelun kannalta aletaan olla kipurajoilla. Tämä on nyt ongelma, ei sinällään se, etteikö tehdas pyri toimimaan tehdaspaikkakunnalla ympäristöystävällisesti, Niinistö sanoo.
Huolena hiilinielu ja luonnon monimuotoisuus
Vihreiden huoli tiivistyy hiilinielun pienenemiseen ja luonnon monimuotoisuuden katoamiseen.
– Millä tavalla muutokset paikallisten ihmisten ympäristöön, ilmastoon ja luontoon kompensoidaan? Nyt on ensimmäinen todellinen paikka näyttää, kuinka paljon ympäristöarvot painavat puolueiden toiminnassa, sanoo lappilainen Riikka Karppinen.
Sellun lisäksi Kemin tehdas tuottaisi uusiutuvalla energialla lähes kaksi prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta, kerrotaan Talouselämän artikkelissa. Ympäristölle myönteistä on myös, jos sellulla korvataan muovia ja puuvillaa.
– On tietysti positiivista, jos lopputuote vähentää ympäristökuormitusta muilta sektoreilta. Mutta se ei poista kysymystä siitä, millä tavalla metsien käyttö saataisiin pidettyä kestävällä tasolla, Karppinen kommentoi.
Karppinen ei kuitenkaan tyrmää Kemin hanketta.
– Suoraan en sitä tyrmää. On ilmoitettu, että se toisi 1 500 uutta työpaikkaa Lappiin ja työhän on positiivinen asia, hän sanoo.
Kompromissi voi ehkä löytyä
Niinistö korostaa, että metsä on muutakin kuin raaka-ainetta teollisuudelle.
– Metsät ovat paikkoja luonnolle ja eri lajeille. Metsässä viettävät aikaa ihmiset, jotka eräilevät ja patikoivat. Luontomatkailu ja porotalous hyötyvät metsistä. Metsästäjät haluavat metsästää, hän listaa.
Niinistön mielestä voisi kuitenkin olla mahdollista sovittaa metsäteollisuutta ja luonnonsuojelua yhteen.
– Avohakkuista on pääosin luovuttava ja siirryttävä jatkuvaan kasvatukseen sekä pidennettävä hakkuukiertoa. Lisäksi se edellyttäisi mittavaa metsitysohjelmaa, soiden ennallistamista ja hiilen sidontaa maataloudessa, hän sanoo.
Osa teollisuuden hankkeista voi toteutua
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, salliiko Euroopan unioni Suomen lisähakkuut.
– En usko, että lyhyellä aikavälillä EU:n hiilinielurajoitteet muodostuvat kovinkaan tiukoiksi tai kalliiksi sillä tavalla, että joutuisimme merkittävästi maksamaan meidän puun käytöstämme, Niinistö arvelee.
Suomessa suunnitellaan useita puun käyttöä lisääviä hankkeita. Lapissakin kaavaillaan Metsä Groupin tehtaan lisäksi sellutehdasta Kemijärvelle ja biodieseltehdasta Kemiin.
Niinistön mielestä seuraavan hallituksen ja päättäjien on käytävä positiivista keskustelua metsäteollisuuden kanssa.
– Jos metsäteollisuus on valmis lisäämään ympäristön ja ilmaston kannalta vastuullisia päätöksiä, niin kyllä varmaan jotkin heidän hankkeistaan menevät eteenpäin. Mutta luulen, että teollisuuden sisällä on kilpajuoksua siitä, mikä näistä hankkeista on realistisin, hän pohtii.
Joka tapauksessa Kemin tehdas tarvitsee toteutuakseen myös poliittisia päätöksiä. Puuta pitäisi hakata valtion mailta, teitä ja rataverkkoa parantaa sekä Kemin sataman väylä syventää. Äänekosken tapauksessa valtion panostus oli 180 miljoonaa euroa.
Lisää aiheesta:
Vihreät: Valmiina hallitukseen – kynnyskysymyksiä ovat ilmastopolitiikka sekä ihmisoikeudet
Analyysi: Metsä Group pani muille sellunkeittäjille luun kurkkuun – Kemiin nouseva uusi jättitehdas vie puut toisten käsistä
Nyt se ratkesi – Metsä Group rakentaa Kemiin 1,5 miljardin euron biotuotetehtaan