Kolmen puolueen kärki erottuu Ylen kyselyssä eurovaaleista

Ylen kannatusmittaus kertoo, että kokoomus ja vihreät voivat saada vaalivoiton europarlamenttivaaleissa. Vaalit ovat sunnuntaina.

Mittaus kertoo, että kokoomus voi pitää 3 paikkaa. Kokoomus on ollut Suomen suurin europuolue vuodesta 1999.

Vihreille voi tulla 1 - 3 lisäpaikkaa nykyisen 3:n lisäksi. Perussuomalaiset voi säilyttää 2 paikkaa.

SDP:n paikkamäärä voi pysyä 2:ssa ja vasemmistoliiton 1:ssä. Keskustaa uhkaa häviö ja toisen paikan menetys.

Vihreät, perussuomalaiset ja RKP kilpailevat Suomen viimeisestä paikasta. RKP saa ääniä Ahvenanmaalta.

Ennustamista vaikeuttaa se, että kyselyssä vain puolet ilmoitti puoluekannan. Epävarmoja äänestäjiä on siis paljon.

Uudessa sotessa on 18 maakuntaa

Hallitusneuvotteluissa on päästy sopuun soten hallintomallista. Sote tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta.

Hallitusneuvotteluiden vetäjä SDP:n Antti Rinne kertoi, että uudessa sotemallissa on 18 maakuntaa. Ne ovat eräänlaisia itsehallintoalueita.

Maakuntien päättäjät eli valtuutetut valitaan suorilla vaaleilla.

Pääkaupunkiseudulle on tulossa oma ratkaisu. Se aiotaan ratkaista vuoden loppuun mennessä.

Ajatuksena on, että julkinen sektori on soten päätuottaja. Verotus ja rahoitus menevät parlamentaariseen valmisteluun. Se tarkoittaa, että myös oppositiopuolueet pääsevät osallistumaan rahoituksen suunnitteluun.

Työllisyys on parantunut

Työllisyys on parantunut. Työllisiä oli viime kuussa noin 28 000 enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Tilastokeskus kertoo, että työllisyysasteen trendi oli huhtikuussa 72,4 prosenttia. Luvussa ei näy kausivaihteluita.

Työttömiä oli 220 000. Määrä oli 14 000 pienempi kuin vuosi sitten.

Somen esikuvat vaikuttavat nuorten jatko-opintoihin

Sosiaalisen median esikuvat vaikuttavat yhä enemmän nuorten valintoihin ja suunnitelmiin jatko-opinnoista. Nuorten tulevaisuusraportti -tutkimus kertoo, että nuoret saavat tietoa varsinkin Youtubesta, Instagramista ja Snapchatista.

Tutkija kuitenkin sanoo, että nuoret kaipaavat opintovalintoihin enemmän ohjausta.

Entistä suurempi joukko nuoria haluaa myös pitää välivuoden. Lukiolaistytöistä jopa 38 prosenttia aikoo pitää välivuoden. Vielä muutama vuosi sitten määrä oli 20 prosenttia.

Välivuoden aikana halutaan aikaa itselle ja alavalinnoille.