Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ei halua aseellista yhteenottoa Iranin kanssa. Trump on kertonut ylimmille virkamiehilleen, ettei hän halua sotaa Iranin kanssa, kertovat kolme virkamiestä. Yhden virkamiehen mukaan Trump on kuitenkin tehnyt myös selväksi, että hän suojelee Yhdysvaltoja.
Trump otti asiaan kantaa tapaamisessa, jossa hänelle annettiin selonteko Iranin tilanteesta ja kasvavista jännitteistä Yhdysvaltojen ja Iranin välillä. Trump myös toisti olevansa avoin keskustelemaan Iranin kanssa.
Tv-kanava CNN:n asiasta perillä olevien lähteiden mukaan Trump on huolissaan siitä, että ison mittaluokan sotilaallinen väliintulo Iraniin olisi hänelle poliittisesti tuhoavaa. Trump on sanonut kabinettinsa jäsenille, että uusi konflikti rikkoisi hänen antamiaan kampanjalupauksia.
Yhdysvallat ilmoitti aiemmin vetävänsä diplomaattejaan Irakista naapurimaa Iranin muodostaman uhan takia. Yhdysvaltojen mukaan Iran suunnittelee hyökkäyksiä alueelle.
New York Times -lehti uutisoi, että Yhdysvaltain uhka-arviot Iranista perustuvat ilmeisesti Persianlahdelta otettuihin kuviin, joissa pieniin veneisiin on sijoitettu ohjuksia. Kuvat ovat puolisotilaallisen iranilaisryhmän julkaisemia.
Trump on lähdetietojen mukaan sanonut neuvonantajilleen olevansa turhautunut siihen, että kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton on antanut Iranin tilanteen mennä siihen pisteeseen, että sotilaallinen konflikti näyttää todelliselta vaihtoehdolta.
Trumpin turhautuminen Boltoniin alkoi lähteiden mukaan jo aiemmin keväällä Venezuelan tilanteen takia, kun Bolton ja muut neuvonantajat avoimesti vihjailivat sotilaallisista vaihtoehdoista.
Yhdysvallat vetäytyi runsas vuosi sitten Iranin ydinohjelmasopimuksesta. Iran ilmoitti niin ikään alkukuusta lakkaavansa noudattamasta osaa sopimuksen vaatimuksista. Tämän jälkeen Yhdysvallat asetti uusia pakotteita muun muassa Iranin teräs- ja kaivosteollisuudelle.
Lue myös:
NYT: USA säikähti Iranista otettuja tiedustelukuvia – Nyt kiistellään, kuinka suuri uhka on, vai onko sitä lainkaan
Yhdysvallat haastaa Irania voimalla – onko sota ovella vai hakeeko Trump vain parempia neuvotteluasemia?
NYT: Valkoisessa talossa esiteltiin suunnitelma lähettää 120 000 sotilasta Lähi-itään
Yhdysvallat lähettää Persianlahdelle lentotukialuksen ja pommikoneita