Presidentti Donald Trump ilmoitti keskiviikkona, että hän ottaa käyttöön toimeenpanovallan etuoikeuden Muellerin raportin ja siihen liittyvien tutkintamateriaalien suhteen.
Kyse on harvoin käytetystä oikeudesta, "executive privilege", joka mahdollistaa presidentille suojautumisen kongressin tai oikeuslaitoksen syytteitä ja tietopyyntöjä vastaan. Esimerkiksi presidentti Barack Obama käytti oikeutta kahdesti.
Jos kongressi äänestää sen puolesta, että toimeenpanosta vastaavat viranomaiset – esimerkiksi presidentti tai ministeri – ovat halventaneet kongressia kieltäytymällä tietopyynnöstä, asia etenee tuomioistuimeen. Tuomioistuin ratkaisee, onko presidentillä perusteet vedota toimeenpanovallan etuoikeuteen ja kieltäytyä tietojen luovuttamisesta.
Ilmoitus oikeuden käyttöön ottamisesta tuli vain hetkeä ennen edustajainhuoneen oikeusvaliokunnan kokoontumista. Parhaillaan menossa olevassa kokouksessa äänestetään siitä, onko oikeusministeri William Barr syyllistynyt kongressin halventamiseen kieltäytyessään antamasta koko raporttia sen käyttöön. Kongressi on saanut raportista vain typistetyn version.
Uutiskanava CNN:n mukaan oikeusmininisteriön virkamies sanoo, ettei Trumpin uusin liike Venäjä-tutkinnassa estä erikoistutkija Robert Muellerin kuulemista oikeusvaliokunnassa.