Historiallisen vaalitappion jälkeen keskusta piti hallitukseen menoa lähes mahdottomana, mutta Säätytalon neuvottelupöytiin puolue kuitenkin päätyi.

– Kävi ilmi, että vaalien voittajien kesken on erittäin hankala lähteä neuvottelemaan ja signaali oli se, että kynnyskysymyksemme voivat toteutua, sanoo neuvotteluihin itse osallistuva eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi.

Keskustan puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän jäsenistä 80 prosenttia kannatti neuvotteluihin osallistumista.

Lohen mukaan puolue pitää tiukasti kiinni kynnyskysymyksistään, kuten siitä että yritysten verotusta ei kiristetä ja koko Suomen elinvoima huomioidaan päätöksissä. Lapille tärkeistä asioista huolehditaan kun hallitusohjelmaa sorvataan, Lohi lupaa.

– Meille ei saa tulla esimerkiksi lentoveroa, joka olisi matkailulle kohtalokkaan huono. Meidän täytyy pitää kiinni myös siitä, että kun lähdetään panostamaan infrastruktuuriin, teihin ja rautateihin, niin koko maa on huomioitu eikä vain ruuhka-Suomi.

"Toiveiden täyttymys"

Lohi ennakoi työläitä neuvotteluita ja myös SDP:n puolelta neuvotteluihin osallistuva Johanna Ojala-Niemelä myöntää, että esimerkiksi yritysverotuksesta riittää neuvotteluvääntöä. Rovaniemeläiskansanedustaja kutsuu kuitenkin hallitusneuvotteluihin osallistuvaa kokoonpanoa toiveiden täyttymykseksi.

– Omassa vaalikampanjassani korostin eriarvoisuuden pysäyttämistä ja se onnistuu paremmin keskustan kuin kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen talouspolitiikka on niin kaukana, Ojala-Niemelä sanoo.

Hänen mukaansa SDP ei olisi voinut kokoomuksen kanssa pitää esimerkiksi eläkeläisille antamaansa lupausta "vappusatasesta".

Lapin kannaltakin punamulta tuntuu Ojala-Niemelästä hyvältä jo historiallisista syistä.

– Kun miettii, että kuka Lappia on rakentanut niin kyllähän se on demareiden ja keskustan yhteistyön pohjalta pitkälti syntynyt. Aikoinaan tuli kansanterveyslaki, tuli peruskoulu-uudistus joka lähti aikoinaan Lapista liikkeelle ja jota vastaan kokoomus äänesti. Minusta tämä pohja on hyvä ja varmasti sellainen, joka pystyy tekemään tulevaisuusinvestointeja.