Oulun vaalipiirin kansanedustajien puheenjohtaja Raimo Piiraisen (sd.) mukaan pohjoisesta täytyy olla ministeri.
– Kyllä ne menisivät keskustalle, sosiaalidemokraateille ja miksei vasemmistoliitollekin, jonka periaatteena on ollut, että toinen ministeri on ollut pohjoisesta ja toinen etelästä.
– Näin saadaan ministerikannasta ja painotuksesta aika kattava. Näyttää siltä, että tähän maahan saadaan 18 ministerisalkkua. Olisi hyvä, jos niistä olisi kolme tai enemmänkin pohjoisesta.
Keskustan tuleminen mukaan hallitukseen on Piiraiselle järkevä ratkaisu.
– Mielestäni se ei ole äänestäjien pettämistä. Nyt keskustalla on mahdollisuus korjata niitä virheitä, mitä sillä tuli edellisellä kaudella tehtyä. Jos vaalivoittajista ei ole hallituksen muodostamiseen, niin sitten lähdetään rakentamaan hallitusta keskustan kanssa.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!