Mitä Trump ja Kim saavat aikaan kokouksessaan?

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajien tapaaminen on käynnissä Vietnamin Hanoissa. Kokouksen päätteeksi valtiojohtajat allekirjoittavat sopimuksen, minkä jälkeen presidentti Trumpin odotetaan pitävän tiedotustilaisuuden. Onnistuvatko Donald Trump ja Kim Jong-un sopimaan vaikkapa Pohjois-Korean ydinaseohjelman purkamisesta tai Koreoiden sodan päättävästä rauhanjuhlistuksesta? Seuraa tapaamista Ylen mukana täällä.

Ahdistava kokemus voi johtaa liikuntaharrastuksen lopettamiseen

Uuden tutkimuksen mukaan 31 prosenttia lapsista ja nuorista on kokenut kiusaamista, syrjintää tai epäasiallista käytöstä liikuntaharrastusten parissa. Huonoja kokemuksia on enemmän joukkueista kuin yksilölajeista. Pojat kokevat kiusaamista tyttöjä enemmän.

Lapsiasiavaltuutettu vaihtuu

Valtioneuvosto nimittää tänään uuden lapsiasiavaltuutetun. Nykyinen valtuutettu Tuomas Kurttila vahvisti illalla Facebookissa, että häntä ei olla esittämässä tehtävään. Asiasta kertoi aiemmin Keskisuomalainen. Kurttila haki tehtävää uudelleen ja pyrkii samanaikaisesti kansanedustajaksi SDP:n listoilta. Lapsiasiavaltuutettu nimitetään tehtävään viiden vuoden määräajaksi.

Miten se menikään, oliko Aino Joukahaisen vai Lemminkäisen sisko?

Tänään vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Kalevala on maamme kansalliseepos, joten se olisi syytä tuntea. On tietenkin vaka vanha Väinämöinen, seppä Ilmarinen ja Louhi Pohjolan emäntä, mutta ovatko kaikki sankarit ja tapahtumat painuneet mieleesi? Nyt voit testata tietojasi Kalevalasta ja ehkä myös sivistää itseäsi.

Pakastuvaa pohjoisesta alkaen, etelässä sateista

Lapissa pakkanen kiristyy ja koko Pohjois-Suomessa on pääosin poutaista. Ylen meteorologin Toni Hellisen mukaan maan keskiosassa on pilvistä ja muutama aste pakkasta. Etelässä liikkuu lumi- ja räntäsateita, joiden jälkeen lämpötila painuu pakkaselle. Perjantaiksi on luvassa koko maahan pakkaspäivä. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.