Yhdysvaltojen sosiaali- ja terveysministeriö on saanut tuhansia ilmoituksia maahan ilman huoltajaa tulleisiin lapsiin kohdistuneista seksuaalisista hyväksikäytöistä. Liittovaltion tiedot julkistettiin tiistaina. Asiasta kertoo muun muassa CNN.
Floridan demokraattiedustaja Ted Deutchin julkituomien asiakirjojen mukaan ministeriö sai vuosina 2014-2018 yli 4 500 valitusta alaikäisiin kohdistuneista seksuaalisista hyväksikäytöistä maahantulijoiden kiinniottokeskuksissa.
Lisäksi oikeusministeriö on saanut samana aikana noin 1 300 vastaavaa valitusta.
Deutch toi dokumentit julki edustajainhuoneen kuulemisessa, jossa käsiteltiin Trumpin nollatoleranssipolitiikkaa. Politiikan seurauksena tuhansia lapsia erotettiin vanhemmistaan Yhdysvaltojen etelärajalla.
Esimerkiksi kesän aikana yli 2 700 lasta erotettiin vanhemmistaan rajalla ja sijoitettiin keskuksiin.
Osa tuhansista lapsista ylittää myös rajan yksin, jolloin he myös joutuvat odottamaan keskuksissa. Keskukset ovat yksityisiä yrityksiä, joilla on sopimus Yhdysvaltain hallinnon kanssa.
Odotusajat ovat koko ajan pidentyneet. Kolme kuukautta Trumpin presidenttikauden alun jälkeen noin 2 500 lasta ja nuorta oli sijoitettuina keskuksiin, kun helmikuun ensimmäisellä viikolla tänä vuonna heitä oli jo yli 11 000.
Lue myös:
Washington Post: USA keskeyttää syytteiden noston lasten kanssa rajan ylittäviä siirtolaisia vastaan
Tuomari: USA:n hallinnon etsittävä käsiinsä lapsistaan erotetut siirtolaisvanhemmat – jo neljä viidestä ehditty karkottaa maasta
Siirtolaisperheiden yhdistäminen USA:ssa sujunut hitaasti – alle 5-vuotiaiden lasten tilanne huolettaa eniten
Perheiden hajottaminen rajalla loppuu, mutta Yhdysvaltain siirtolaispolitiikassa riittää ratkaisemattomia kysymyksiä
Itkevä lapsi tienposkessa, kanaverkkoa ja telttaleiri – kuvat vanhemmistaan erotetuista lapsista näyttävät kylmän todellisuuden Yhdysvaltojen rajalla