Fox-televisiokanavan entinen uutisankkuri ja ulkoministeriön tiedottaja Heather Nauert on perunut tarjouksensa ryhtyä Yhdysvaltain YK-lähettilääksi.

Presidentti Donald Trumpin ylistämä Nauert perusteli asiaa perhesyillä.

– Kaksi edellistä kuukautta ovat olleet uuvuttavia perheelleni ja siksi perheeni kannalta onkin parasta, että perun tarjoukseni, ilmoitti Nauert tiedotteessa.

Trump esitti joulukuun alussa Nauertia YK-lähettilääksi. Hänen oli määrä korvata Nikki Haley, joka ilmoitti yllättäen luopuvansa tehtävästään vuoden loppuun mennessä.

– Nauert on hyvin lahjakas, älykäs, hyvin nopea. Ja uskon että kaikki kunnioittavat häntä, Trump totesi tuolloin.

Nauertin valintaa YK-pestiin arvosteltiin laajalti, sillä hänellä ei juurikaan ole ulkopoliittista kokemusta.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Trump ilmoittaa ”pian”, kenet hän aikoo nimittää Yhdysvaltain uudeksi YK-lähettilääksi.