Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Köyhyys on myrkkyä aivoille. Niukkuus lamauttaa ajattelukyvyn. Rahan puutteessa stressi on lamauttavaa, sillä se on tauotonta. Perheissä pitkän aikavälin suunnittelu käy mahdottomaksi, kun joka kuukauden lopussa on selviydyttävä päivä kerrallaan.

Laitaoikeistolaiset hokevat somessa köyhyyden johtuvan tyhmyydestä ja laiskuudesta. Köyhyyden psykologisia mekanismeja on tutkittu paljon, eikä kukaan ole löytänyt tällaista syy-seurausketjua. Sen sijaan köyhyyden on havaittu aiheuttavan tilapäistä ajattelun ja keskittymisen heikkenemistä. Vaikutus alkaa hälvetä, kun rahatilanteeseen tulee vakautta. Mitä aiemmin tuki annetaan sitä tehokkaampaa apu on.

Erityisesti pienet lapset ovat vaarassa. Köyhyys horjuttaa lapsen tasapainoista kehitystä, ja alle kolmevuotiaat ovat erityisen haavoittuvia. Kasvaville aivoille alituisesta henkisestä paineesta tulee normaalitila. Selviytymistaistelun keskellä lapsi oppii, että maailma on vihamielinen paikka, ja alkaa ylireagoida pieniinkin stressitekijöihin. Tutkimuksissa on havaittu, että stressi siirtyy äidiltä sikiöön jo raskausaikana.

Köyhillä lapsilla tunne-elämän hallinta vaikeutuu. Heitä kiusataan enemmän ja koulupolku katkeaa muita aiemmin. Ahdistus ja masennus on yleistä. He tarvitsevat apua, mieluiten jo ennen kuin ollaan syöksykierteessä.

Nyt on käynnissä poliittinen peli siitä, onko eriarvoisuus kasvanut. Yksi asia on varmaa: vuonna 1997 köyhiä lapsia oli maassamme 64 000, vuonna 2017 heitä oli 119 000. Määrä on kahdessa vuosikymmenessä lähes kaksinkertaistunut.

Kuluneella hallituskaudella on leikattu erityisesti köyhiltä lapsiperheiltä. Lasten etua ajavat järjestöt ovat vaatineet välitöntä suunnanmuutosta. Vaatimuksiin on helppo yhtyä. Mutta riittävätkö rahat?

Taloustieteen nobelistin James Heckmanin tutkimustulokset kertovat, että lapsiköyhyyden kitkemiseen käytetty raha maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Syy on siinä, että lapsiköyhyys tuhoaa valtavasti tulevaisuuden potentiaalia. Monet eivät koskaan pääse hyödyntämään kykyjään, kun energia kuluu perustarpeiden täyttämisessä, henkisen paineen, ahdistuksen, häpeän, ja vihamielisyyden keskellä.

Myös taloustieteilijä Sixten Korkman on varoittanut useampaan otteeseen, että lapsiperheiltä leikkaaminen tulee maalle kalliiksi. Lapsiin pitää panostaa, sillä se on kaikkien etu.

Joidenkin mielestä lapsiköyhyydestä noustaan vain sillä, että vanhemmat menevät töihin. Poliitikoilla on tapana toistaa, että “työ on parasta sosiaaliturvaa”. Todellisuudessa tällä hallituskaudella työllisyys on parantunut, mutta varakkaimmat ovat vaurastuneet ja lapsiköyhyys on lisääntynyt.

Sipilän hallituksen perusturvan leikkaukset on peruttava ja köyhimpien perheiden tukia on korotettava. Yksinhuoltajakorotuksia on lisättävä. Lapsilisän ostovoima ylipäätään on laskenut dramaattisesti. Reilussa kahdessa vuosikymmenessä kolmilapsisen perheen lapsilisien ostovoima on laskenut lähes 200 euroa kuussa. Lapsilisää tulisi korottaa ainakin viidenneksellä.

Rahallinen tuki on tärkeää, mutta se ei ratkaise kaikkea. Lapsiperheet tarvitsevat palveluja ja matalan kynnyksen tukea arjessa. Varhaiskasvatuksen tulisi olla maksutonta kaikille 1-6 -vuotiaille. Ryhmäkokoja on pienennettävä ja päiväkotien henkilöstöön on lisättävä pysyvyyttä, sillä se luo turvaa.

Kunnan järjestämästä kotiavusta on Suomessa erinomaisia kokemuksia menneiltä vuosikymmeniltä. Kuka tahansa voi pyytää kotiapua käymään, jos perheessä oli sairastamista, vanhemmalla oli erityisen raskas vaihe työssä tai oli muuten vaikeuksia selvitä. Apu siivouksessa, ruoanlaitossa ja lastenhoidossa helpotti jaksamaan synkimmän vaiheen yli. Palvelu ajettiin alas parikymmentä vuotta sitten. Se oli suuri virhe.

Tarvitaan myös uusia ideoita. Esimerkiksi koulujen, päiväkotien ja virastojen keittiöt valmistavat ravitsevaa ruokaa isolla mittakaavalla – ja erittäin edullisesti. Monessa kunnassa koko annos salaatteineen maksaa alle kaksi euroa. Tätä ruokaa voitaisiin myydä perheille, ja jakaa maksutta pienituloisimmille.

Jokainen voi auttaa ongelman ratkaisemisessa. Osallistuminen vapaaehtoistyöhön on arvokasta ja rahalahjoituksista on paljon apua. Mutta on tärkeää muistaa, että yhteiskunta ei muutu leipäjonoilla. Hyväntekeväisyys on vain laastari.

Tarvitaan kansallinen ohjelma lasten auttamiseksi. On luotava poliittista painetta, joka johtaa vaalilupauksiin. Jokaisessa vaalitentissä ehdokkailta on tivattava konkreettisia ratkaisuja ja sitoumuksia, ei pelkkää arvohelinää.

Toisto on tehokasta, kuten jokainen viestintäalan ammattilainen tietää. Vaaleihin asti on syytä toistaa tätä tosiasiaa: Suomella ei ole varaa hukata yli sataatuhatta lasta.

Joona-Hermanni Mäkinen

Kirjoittaja on Parecon Finlandin varapuheenjohtaja, tietokirjailija sekä luokan- ja historianopettaja. Hän on kirjoittanut mm. The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen.