WASHINGTON ”Hän leikkaa pääsi irti ilman, että huomaat veren valumista. Hän ei ole ensimmäistä kertaa mukana rodeossa.”

Näin värikkäästi kuvaili dokumenttifilmiohjaaja Alexandra Pelosi äitiään CNN-kanavan haastattelussa. Hänen viiltävän terävän äitinsä odotetaan nousevan torstaina yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisista. Uuden kongressin edustajainhuone valitsee mitä todennäköisimmin puheenjohtajakseen Nancy Pelosin.

78-vuotias Pelosi on ollut jo pitkään yksi vaikutusvaltaisimmista demokraattipoliitikoista. Hänet valittiin marraskuun vaaleissa 17. kaudelle Kalifornian kongressiedustajana.

Nancy Pelosi jakaa Hillary Clintonin tavoin kansan mielipiteet. Ja jopa Clintoniakin jyrkemmin, sillä hän on vuosikymmenten saatossa profiloitunut aborttia ja homoja puolustavaksi länsirannikon feministiksi.

Pelosilla on vastustajia omassa puolueessaankin. 16 demokraattiedustajaa lähetti puoluejohdolle kirjeen, jossa he vaativat uutta, nuorempaa verta edustajainhuoneen puhujapönttöön.

Nämä edustajat aikovat äänestää torstaina Pelosia vastaan. Se ei vielä riitä pääehdokkaan kampeamiseksi, mutta lisää jännitystä: mikäli he ovat onnistuneet houkuttelemaan riveihinsä lisää kapinallisia, tulee edustajainhuoneen äänestyksestä tiukka. Vähemmistöön jääneiden republikaanien kun voi olettaa vastustavan Pelosia jo periaatteesta.

Pelosin puolesta puhuu hänen lyömätön kokemuksensa. Hän oli edustajainhuoneen puheenjohtajana jo 2007–2010. Lisäksi hän on ollut demokraattien ryhmänjohtajana yhteensä 12 vuotta.

Kokemuksen lisäksi puolue katsoo tarvitsevansa Pelosin kuvainnollisia kurkunleikkaajan taitoja tässä poliittisessa tilanteessa. Sen voi tiivistää nimeen Donald Trump.

Torstaista alkaen seuraavat kaksi vuotta ovat armotonta valtataistelua kongressin ja Valkoisen talon välillä. Demokraateilla on nyt enemmistö edustajainhuoneessa, mikäli tarkoittaa sitä, että heillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus lyödä tosissaan kapuloita presidentin rattaisiin.

Uusi puheenjohtaja aloittaa kriisitunnelmissa, sillä liittovaltion hallinto on muurikiistan takia osittain suljettuna. 800 000 julkisen sektorin työntekijää on jäänyt kotiin tai tehnyt töitä ilman palkkaa jo 12 päivää. Washingtonin museoita, passi- ja verotoimistoja on suljettuina. Kansallispuistoissa ei ole vartijoita.

Trump on kieltäytynyt hyväksymästä suljettujen virastojen rahoitusta ennen kuin kongressi myöntää hänen vaatimansa viisi miljardia dollaria muurin rakentamiseksi Meksikon vastaiselle rajalle.

Trump twiittasi keskiviikkona, että hän toivoo yhteistyötä uuden edustajainhuoneen kanssa. Sen jälkeistä Trumpin ja kongressin ryhmänjohtajien tapaamista luonnehdittiin kuitenkin tuloksettomaksi.

Pelosi sen sijaan tykitti, että kongressi äänestää mahdollisimman pian väliaikaisesta rahoituksesta suljetuille virastoille, mutta Trumpin muurille se ei rahaa myönnä.

Kahden jäärän yhteenotto näyttää siis väistämättömältä.

Korjaus. Tekstistä poistettiin lause Pelosista suosittuna poliitikkona. Hän ei nauti huippusuosiosta kuin omassa äänestyspiirissään Kaliforniassa. Muualla Yhdysvalloissa hänen suosionsa on jopa Trumpia alhaisempi.

Lue myös:

Kuka on Nancy Pelosi? Yhdysvaltojen todellinen ensimmäinen nainen on taas vahvoilla maan kolmanneksi tärkeimpään poliittiseen pestiin