Yhdysvaltalaiskomentajat suunnittelevat jättävänsä aseensa kurditaistelijoiden YPG-joukoille Syyriassa, kertoo neljä erillistä yhdysvaltalaista viranomaislähdettä.
Kyseessä on toistaiseksi komentajien suositus ja aiheesta on tarkoitus vielä keskustella puolustusministeriö Pentagonissa. Lopullisen päätöksen asiasta tekee presidentti Donald Trump.
Yhdysvaltalaislähteiden mukaan kurdien lisäksi myös amerikkalaiskomentajat ovat pitäneet Trumpin yllätyspäätöstä vetää Yhdysvaltain joukot Syyriasta petoksena kurdeja kohtaan.
Tämän vuoksi amerikkalaiskomentajat ovat suositelleet, että kurditaistelijoiden YPG-joukoille jätettäisiin panssarintorjuntaohjuksia, panssaroituja ajoneuvoja ja kranaatinheittimiä.
Yhdysvaltain Nato-liittolaiselle Turkille Trumpin salamapäätös vetäytymisestä on ollut mieluinen, sillä nyt maa voi vapaammin kohdistaa iskuja kurdijoukkoja vastaan. Kurdisotilailla on ollut merkittävä rooli Isisin vastaisessa taistelussa, mutta Turkin hallinto pitää heitä terroristeina.
Turkki ärsyttääkin, mikäli Yhdysvallat päättää jättää aseitaan kurdeille. Maa pelkää kurditaistelijoiden käyttävän niitä Turkkia vastaan.
Turkki ja Venäjä: Jaamme samat päämäärät Syyriassa
Turkki ja Venäjä neuvottelivat lauantaina Moskovassa nopeasti muuttuneesta Syyrian tilanteesta.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi, että Venäjä ja Turkki sopivat siitä, miten maat jatkavat uudessa tilanteessa yhteistoimintaa Syyrian maaoperaatioissa.
Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu puolestaan kertoi, että Turkin ja Venäjän yhteisenä päämääränä on saada tyhjennettyä Syyria kaikista terroristiryhmistä.
Moskovassa käytyihin neuvotteluihin osallistuvat maiden ulko- ja puolustusministerit.
Venäjän on määrä isännöidä vuoden 2019 alkuvaiheessa huippukokousta, jossa Venäjä, Turkki ja Iran käsittelevät Syyrian konfliktia.
Aiheesta lisää:
Yhdysvaltain hylkäämät kurdit saavat tukea yllättäen Syyrian armeijalta
Turkki vakuuttaa etenevänsä Syyrian kurdialueille
Kurdit jäämässä Turkin ja Syyrian armeijojen puristukseen, Isis-terroristit joudutaan ehkä jättämään rauhaan