Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lyhyellä vierailulla Irakissa.

Hän lensi al-Asadin lentotukikohtaan myöhään keskiviikkoiltana ja aikoo tavata Irakissa olevia yhdysvaltalaissotilaita noin kolmen tunnin ajan.

Matkalla on mukana rouva Melania Trump, muutamia presidentin avustajia sekä joukko salaisen palvelun agentteja.

Trumpia on jo ehditty kotimaassaan arvostella siitä, ettei hän käy tapaamassa maansa sotilaita konfliktialueilla. Aiemmin syksyllä hän sanoi, että aikoo tehdä vierailun, mutta se ei hänen mielestään ollut ehdottoman tärkeä asia.

Irakissa on edelleen noin 5 200 yhdysvaltalaista sotilasta lähinnä koulutus- ja asiantuntijatehtävissä.

Yhdysvallat on viime vuodet sotinut erityisesti Isis-terroristeja vastaan. Isis on suurelta osin karkotettu, mutta järjestö on edelleen turvallisuusuhka. Isis tekee yhä satunnaisia pommi-iskuja ja muita terroritekoja.

Trump kertoi matkalla mukana oleville toimittajille, ettei ole aikeissa vetää kaikkia joukkoja pois Irakista. Irak voi toimia tukialueena, "jos haluamme tehdä jotain Syyriassa".

Paluumatkalla Trump aikoo pysähtyä Ramsteinin tukikohdassa Saksassa.