Yhdysvalloissa hallinnon sulkeminen näkyy myös joulunvietossa. Washingtonissa Valkoisen talon pihamaalle pystytetty "kansallinen joulukuusi" jää ilman jouluvaloja.
Liittovaltion julkisia tiloja hoitava hallinto ilmoittaa, että Valkoisen talon vierailukeskus sekä pihamaa, jolla joulukuusi on, suljetaan yleisöltä. Syynä tähän on hallinnon osittainen sulkeminen.
Sadattuhannet Yhdysvaltain liittovaltion työntekijät jäävät jouluna vaille palkkaa maan hallinnon sulkemisen vuoksi.
Hallinto suljettiin budjettikiistan vuoksi, sillä demokraatit eivät ole suostuneet presidentti Donald Trumpin vaatimukseen varata rahaa Meksikon rajalle rakennettavaan muuriin.
Hallinnon työntekijöitä edustava liitto American Federation of Government Employees kertoo, että noin 400 000 työntekijää on tänään nimellisesti töissä, mutta palkkaa ei ole tulossa. Toiset 400 000 on pakotettu olemaan poissa töistä ja palkatta.
– Minkään yksityisen yrityksen ei annettaisi kohdella työntekijöitään tai vaikeuttaa heidän elämäänsä tällä tavalla, liitto sanoo kirjeessään edustajainhuoneelle ja senaatille.
Hallinnon osittaisen sulkemisen on arvioitu jatkuvan vuodenvaihteen yli.
Vime viikko ei muutenkaan ollut erityisen hellä Yhdysvaltain hallinnolle. Epävarmuus on heilutellut kansainvälisiä osakemarkkinoita, ja viime viikolla puolustusministeri Jim Mattis irtisanoutui, koska hänen näkemyksensä erosivat presidentin kannoista.
Muuri on Trumpin lempilapsi
Noin kolme neljäsosaa hallinnosta on rahoitettu ensi vuoden syyskuulle asti, mutta monien merkittävien toimintojen oli pakko sulkeutua lauantaina budjettikiistan vuoksi.
Valkoisen talon budjettipäällikkö Mick Mulvaney on pitänyt mahdollisena, että sulku jatkuu yli vuodenvaihteen. Mulvaney on yrittänyt syyttää tilanteesta demokraatteja, mutta Fox Newsin haastattelussa hän myönsi myös Trumpin vankkumattoman muurikannan olevan kiistassa merkittävä tekijä.
Budjettikiistan ratkaiseminen saattaa jäädä uudelle kongressille. Valta kongressin edustajainhuoneessa siirtyy välivaalit voittaneille demokraateille, kun kongressi aloittaa työnsä 3. tammikuuta.
Trump on perunut joululomansa Floridassa budjettiväännön vuoksi.
Meksikon rajamuuri on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä asia, sillä se oli yksi hänen näkyvimmistä vaalilupauksistaan presidentinvaalikampanjassa. Trumpin mielestä muuri on ainoa tapa saada pysäytettyä esimerkiksi huumeet ja ihmiskauppa rajalle.
Lisää aiheesta:
Yhdysvaltain hallinto suljettiin osittain jo kolmatta kertaa tänä vuonna – Meksikon muurikiistassa ei sopua
24.12. klo 13.30 Artikkelin alkuun lisätty tieto joulukuusesta.