Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis jättää tehtävänsä jo vuodenvaihteessa, kaksi kuukautta aiottua aiemmin.
Presidentti Donald Trump on nimittänyt Mattisin tilalle virkaa tekeväksi puolustusministeriksi varapuolustusministeri Patrick Shanahanin. Nimitysuutisen tviitannut presidentti kirjoittaa, että virkaa tekevänä puolustusministerinä tammikuun 1. päivänä aloittava Shanahan on "erittäin lahjakas".
Trump nimitti Shanahanin varapuolustusministeriksi keväällä 2017 ja tämä aloitti tehtävässään muutamaa kuukautta myöhemmin heinäkuussa. Shanahan siirtyi puolustusministeriöön lentokonevalmistaja Boengin johtotehtävistä.
Eriävät näkemykset
Alun perin puolustusministeri Mattisin oli määrä jäädä tehtävästään eläkkeelle helmikuun lopussa. Yhdysvaltalaismedioiden, muun muassa CNN:n ja The New York Timesin mukaan Trump olisi äkääntynyt Mattisin eron keräämästä huomiosta ja pakottanut tämän lähtemään aiottua aiemmin.
Mattisin eroilmoitus tuli torstaina eli päivä sen jälkeen, kun presidentti Trump oli ilmoittanut Yhdysvaltain vetävän joukkonsa Syyriasta.
– Sinulla on oikeus saada puolustusministeri, jonka näkemykset ovat paremmin kohdallaan kanssasi, kirjoitti 68-vuotias Mattis erokirjeessään peittelemättä linjaeroja presidentin kanssa.
Kokenut Mattis tunnetaan muun muassa Yhdysvaltojen ja Venäjän vuoropuhelun ylläpitäjänä.
Yhdysvaltain Isisin-vastaista taistelua johtanut diplomaatti, erityislähettiläs Brett McGurk puolestaan erosi tehtävästään eilen lauantaina. McGurk imoitti erostaan vastalauseena presidentti Trumpin päätökselle vetää Yhdysvaltain joukot Syyriasta.
Lue myös:
UPI:n tutkija: Yhdysvaltojen puolustusministeri Mattisin lähtö lisää globaalia epävarmuutta
Analyysi: Puolustusministeri Mattisin lähtiessä Trumpin hallinnosta poistuu ulkopoliittista kokemusta sekä liittolaissuhteiden ja kansainvälisen yhteistyön takuumies
Valkoisen talon ulko-ovi on paukkunut tiuhaan: Trumpin hallinnosta lähtenyt monta isoa nimeä