Yhdysvallat on ilmoittanut vetävänsä sotilaansa pois Syyriasta. Presidentti Donald Trumpin päätös on herättänyt kysymyksiä myös häntä kannattavien republikaanien joukossa.

Trump on perustellut päätöstä sillä, että äärijärjestö ISIS on lyöty Syyriassa.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi torstaina Radio Suomen Päivässä, että Yhdysvaltain ilmoitus joukkojen vetämisestä pois ei välttämättä johda toimenpiteisiin.

Myös Venäjä on useasti ilmoittanut vetäytyvänsä Syyriasta, mutta presidentti Vladimir Putinin ilmoitukset joukkojen tuomisesta kotiin eivät ole pitäneet paikkaansa.

– Ne ovat olleet strategista hämäystä. Tässäkin saattaa olla näitä elementtejä, eli Trump puhuu omille ydinkannattajilleen Yhdysvalloissa. Hän julistaa sodan voitetuksi, ja joukot tuodaan kotiin.

– Se toimii sisäpoliittisesti, mutta kenties joukkojen kotiuttaminen kestää yllättävän pitkään tai päätös pyörretään vaivihkaa.

Aaltola sanoo Trumpin päätöksen olevan yllättävä ratkaisu.

– Politiikka muuttui yhdessä viikossa, ja se ei tietenkään herätä liittolaisissa ja Trumpin neuvonantajissa luottamusta. Trump teki päätöksen aika intuitiivisesti, kun oli puhunut Turkin johdon kanssa.

Se, että Trumpia kannattavat republikaanit ovat kyseenalaistaneet päätöksen, kertoo Aaltolan mukaan siitä, että ihmiset eivät ole tottuneet äkkikäännöksiin Yhdysvaltojen sitoumuksissa.

– Se kertoo myös siitä, että Trump on omanlaisensa presidentti, joka mielellään pitää yllä strategista yllättävyyttä ja sitä kautta pitää varpaillaan vihollisia sekä liittolaisia.

Lue myös:

Presidentti Trumpin ilmoitus vetää joukot Syyriasta herättää hämmennystä Yhdysvalloissa

Trump hehkutti sotilaiden kotiuttamispäätöstään Twitterissä

Yhdysvallat vetää nopealla aikataululla sotilaansa Syyriasta – kotiutus kestää kahdesta kolmeen kuukautta

Aiheesta muualla:

Shocking Syria withdrawal plan is pure Trump