Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin perustama turvallisuuspaneeli suosittelee kouluja harkitsemaan henkilökuntansa aseistamista.

Työryhmä suosittelee kouluja myös palkkaamaan sellaisia sotaveteraaneja ja entisiä poliiseja, jotka pystyvät toimimaan opettajina. Joissain tilanteissa opettajatkin voisivat kantaa asetta, ryhmän raportti toteaa.

Paneelin mukaan henkilökunnan aseistamisesta voisi olla hyötyä erityisesti haja-asutusalueilla, missä poliisin paikalletulo saattaa kestää kauan.

Paneeli suosittaa lisäksi tarkistamaan Barack Obaman vuoden 2014 presidenttikauden ajan oheistukset. Ohjeistuksissa on pyritty löytämään vaihtoehtoja koulusta erottamiselle mustien ja latinojen aseman parantamiseksi. Paneelin mukaan tällä on ollut voimakkaan kielteinen vaikutus koulujen kuriin ja turvallisuuteen.

Opetusministeri Betsy DeVosin johtama turvallisuuspaneeli perustettiin helmikuussa, kun entinen oppilas ampui 17 ihmistä kuoliaaksi koulussa Parklandissa Floridassa. Tapaus sai aikaiseksi laajoja mielenosoituksia, joissa vaadittiin tiukempia aselakeja.

Paneeli ei esittänyt aseiden ostamisen alaikärajan nostamista, ja perusteli tätä raportissaan sillä, että useimmat kouluampujat saavat aseensa perheenjäseniltä tai ystäviltä.

Yhdysvalloissa yli 219 000 oppilasta on kokenut kouluampumisen vuoden 1999 Columbinen verilöylyn jälkeen, kertoo Washington Post -lehti.

Lue myös:

Yhdysvallat kieltää aseen tulinopeutta lisäävän osan, jota käytettiin Las Vegasin joukkoampumisessa

"Valot pois ja ovet lukkoon!" Katso video: Zoe USA:ssa ja Leo Suomessa joutuvat harjoittelemaan varautumista kouluampumiseen

Amerikkalaisopettaja Julie Cieniawskin arkea on kerrata opetusvideota kouluampujasta – "Irtisanoudun, jos minun pitää alkaa kantaa asetta"

Pistooli käsilaukussa – Näin yhdysvaltalaisnaiset aseistautuvat: "Lapset tietävät, ettei äidin aseeseen kosketa"

Aiheesta muualla:

Trump school safety group backs off his call to arm trained teachers