Kalifornian osavaltio Yhdysvalloissa on päättänyt, että osavaltion alueella saa vuodesta 2029 lähtien ottaa käyttöön vain päästöttömiä linja-autoja.

Kaikkien osavaltion linja-autojen on oltava päästöttömiä vuodesta 2040 alkaen. Osavaltion ilman laadusta vastaavan lautakunnan (California Air Resources Board, CARP) päätös oli yksimielinen.

Kalifornia on ottanut käyttöön muita osavaltioita tiukemmat ilmastomääräykset. Myös linja-autoja koskeva päätös on ensimmäinen Yhdysvalloissa.

Tässä vaiheessa osavaltiossa rekisteröidyistä 12 000 linja-autoista vain 153 on päästöttömiä.

Päästöttömät, eli käytännössä sähkö- tai polttokennokäyttöiset linja-autot ovat tässä vaiheessa maakaasu- tai diesel-busseja kalliimpia, mutta niiden polttoaine ja huolto ovat halvempia. Lautakunta toivoo, että luomalla kysyntää, autojen hinnat laskevat. Saman toivotaan auttavan myös päästöttömien kuorma-autojen halventumiseen.

Vain seitsemän prosenttia kaikista Kalifornian teillä liikkuvista ajoneuvoista kuuluu raskaaseen liikenteeseen, mutta niiden päästöt muodostavat 20 prosenttia kaikista liikenteen kasvihuonekaasujen päästöistä, kertoo San Francisco Chronicle -lehti.

Päästöttömyyden toivotaan tuovan helpotusta myös saasteongelmaan, joka on suurkaupungeissa suuri ongelma.

Kaikki sähkö uusiutuvilla 2045

Kalifornia aikoo myös tuottaa viimeistään vuonna 2045 kaiken sähkönsä uusiutuvilla tuotantotavoilla. Kuvernööri Jerry Brown allekirjoitti asiaa koskevan lain syyskuussa.

Kalifornian linja-autoyhtiöiden yhteisjärjestö Transit Association kannattaa ajoneuvojen päästöttömyyttä. Järjestö esittää huolensa siitä, riittääkö bussien suorituskyky. Järjestö kysyy myös, onko osavaltiolla varaa muutokseen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vastustaa Kalifornian muita tiukempia ympäristönormeja ja on halunnut lakkauttaa osavaltion erioikeuden niihin. Osavaltion lainsäätäjät ja ilmastolautakunta ovat puolustaneet sääntöjä ja ilmoittaneet autoyhtiöille, että niiden tulee noudattaa Kalifornian sääntöjä riippumatta liittovaltion kannanotoista.