Yhdysvaltalaismedioiden mukaan presidentti Donald Trump olisi ollut ”kolmas henkilö huoneessa”, jossa sovittiin hyssyttelyrahojen maksamisesta Trumpin kanssa suhteessa olleille naisille.
Liittovaltion syyttäjien tällä viikolla julkaisemien tietojen mukaan vuonna 2015 käytiin neuvottelu, jossa sovittiin, kuinka välttää negatiivisia Trump-uutisia presidentinvaalikampanjan aikana. Tapaamiseen osallistuivat The National Enquirer -lehden johtaja David Pecker, Trumpin silloinen asianajaja Michael Cohenin sekä ”kolmas mies”.
Raportti ei nimeä "kolmatta miestä", mutta uutiskanava NBC:n mukaan kyseessä olisi Trump itse. Myös The Wall Street Journal -lehti on aikaisemmin kirjoittanut, että Trump olisi ollut läsnä tapaamisessa, jossa vaitiolomaksuista sovittiin.
Paljastukset sijoittavat Trumpin siihen huoneeseen, jossa suunniteltiin rikollisia toimia, jotka vaikuttivat käynnissä olevaan presidentinvaalikampanjaan.
Trumpin entinen asianajaja on juuri tuomittu vankilaan kolmeksi vuodeksi muun muassa vaitiolorahan järjestämisestä. Cohen myönsi maksaneensa hiljaiseksi aikuisviihdetähdet Stormy Danielsin ja Karen McDougalin, jotteivät naiset kertoisi julkisuuteen seksisuhteistaan Trumpin kanssa.
Cohen sanoi perjantaina ABC Newsin aamuohjelman Good Morning American haastattelussa, että Trump tiesi maksujen olevan väärin.
– Hän opasti minua suorittamaan maksut. Hän opasti minua osallistumaan näihin asioihin, Cohen sanoi ABC:lle.
Torstaina Trump twiittasi monisanaisesti, ettei hän koskaan ohjeistanut Cohenia rikkomaan lakia. Valkoisesta talosta on jo aiemmin tiedotettu, ettei Trump ole tehnyt mitään väärää vaalikampanjaansa liittyen. Lisäksi Trump on sanonut saaneensa tietää vaitiolomaksuista vasta jälkikäteen.
Lue lisää:
Newsweek: Trump named third person in hush payment meeting with Enquirer, Cohen
Fox Newsin asiantuntija: USA:n oikeusministeriö saanut todisteet, jotka osoittavat Trumpin määränneen asianajajansa tekemään rikoksia
Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen myönsi valehdelleensa kongressille –Trump: Cohen valehtelee valehtelustaan
Analyysi: Ex-asianajajan tunnustus rikoksesta syöksi Trumpin tähänastisen presidenttiuran kiperimpään paikkaan, mutta Trump voi selvitä tästäkin
Analyysi: Kuka valehtelee, entinen luottomies vai presidentti itse? – Hurja talouskasvu pelastaa Trumpin kujanjuoksulta