Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on esittänyt maan uudeksi oikeusministeriksi William P. Barria. Virkaa hoitaa parhaillaan kansliapäällikkö Matthew Whitaker, joka korvasi marraskuussa eronneen Jeff Sessionsin.
Mikäli kongressi vahvistaa Trumpin esityksen, Barr palaa itselleen tuttuun työhön. Hän palveli oikeusministerinä vuosina 1991–1993 George H. W. Bushin presidenttikaudella.
Presidentti Trump luonnehti Barria arvostetuksi juristiksi ja erinomaiseksi ihmiseksi.
– Hän oli ykkösehdokkaani ensimmäisestä päivästä lähtien. Häntä kunnioittavat republikaanit ja demokraatit, sanoi Kansas Cityyn matkalla ollut Trump.
Hän toivoi nimityksen etenevän nopeasti kongressissa.
Journalisti YK:n suurlähettilääksi
Trump on myös esittänyt Yhdysvaltain uudeksi YK:n suurlähettilääksi Heather Nauertia. Naeurtin on määrä korvata Nikki Haleyn, joka on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään vuoden loppuun mennessä.
Nauert on taustaltaan toimittaja, joka työskentelee parhaillaan Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottajana. Ennen ulkoministeriöön siirtymistä Nauert työskenteli lukuisissa tiedotusvälineissä, viimeksi konservatiivisena tunnetussa Fox Newsissa.
– Nauert on tehnyt hyvää työtä Mike Pompeon ja muiden kanssa ulkoministeriössä. Hän on hyvin lahjakas, älykäs, hyvin nopea. Ja uskon että kaikki kunnioittavat häntä, Trump sanoi.
Lue lisää:
Analyysi: Oikeusministeri Sessionsin erottaminen kuohuttaa Yhdysvaltoja – Myös Venäjä-tutkinnan valvoja vaihtuu
Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley eroaa tehtävästään