Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoo, että Yhdysvallat tukee kansainvälisen poliisijärjestö Interpolin uudeksi puheenjohtajaksi eteläkorealaista Kim Jong-yangia. Hän on Interpolin tämänhetkinen virkaa tekevä johtaja.

Toinen pääehdokas organisaation johtoon on venäläinen kenraalimajuri Aleksandr Prokoptšuk.

Yhdysvalloissa neljän senaattorin ryhmä vaati eilen maanantaina presidentti Donald Trumpin hallintoa vastustamaan venäläisen nimeämistä Interpolin puheenjohtajaksi.

Heidän mukaansa Venäjä on muun muassa käyttänyt Interpolin kansainvälistä etsintäkuulutusjärjestelmää toisinajattelijoiden vainoamiseen.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kutsui vetoomusta sekaantumiseksi Interpolin vaaleihin.

Hän kiisti poliittiset etsintäkuulutukset jyrkästi, ja kertoi maan tukevan täysin rinnoin Prokoptšukin valintaa kansainvälisen poliisiorganisaation johtoon.

Dubaissa parhaillaan kokoustavien Interpolin johtajien on määrä äänestää huomenna organisaation uudesta puheenjohtajasta.

Lisää aiheesta:

Interpol äänestää uudesta johtajasta – Edellinen katosi Kiinaan, venäläisestä kenraalimajurista povataan seuraajaa